Kattavaan tutkiskeluun ei työnteolta ollut aikaa, mutta mieleen jäi heti voimakkaasti ruotsalainen nuotti ääntämyksessä. Vaan eihän se haittaa, kun olen nykyään ihan rakastunut kaikenlaisiin aksentteihin! (Toinen ihana on ranskalaisen bossa novaksi hittejä vääntävän Nouvelle Vaguen Love will tear us apart -cover suloisen aksenttinsa vuoksi!) Kansilehdykkää selasin vähäsen - melko synkkää tunnelmaa, sanoitukset vaikuttavat surullisilta.
Tänään päädyin MySpaceen kuuntelemaan muutamia biisejä - onnekseni sattuivat vielä olemaan levyltä, jonka olen ostamassa. Duettona miehen kanssa laulettu Lovers dream on äkkiseltään kuunneltuna nätti rakkauslaulu, kaunis No subtle men soljuu ihanasti eteenpäin melkeinpä pelkän laulun varassa, Girl laying down -kappaleessa taas kuuluu varsinkin se ruotsalainen ääntämys. Jousia käytetään taidolla ja pianoa on paljon, mutta silti laulu näyttelee merkittävintä osaa.
Tässä on jotain kaunista, kaipausta, nähtyä elämää. Separation road on varmasti ostamisen arvoinen levy - ja kuudella eurolla pakollinen hankinta!
2 kommenttia:
Itsekin muistan erään kauniin biisin Annalta :)
Kannattaa tutustua Carla Brunin musiikilliseen tuotantoon. Jep, Brunihan on italialainen Ranskan pressan vaimo ja malli, mutta nuokin selvisi vasta kun olin todennut levyn No promises hyvin symppikseksi. Ja aiemmin on levyttänyt ranskan kielisen levyn! Ja toinen naisartisti, jota suosittelen on Laura Veirs. <3
Olenkin jonkun verran seuraillut Ranskan presidentin vaiheita (alkoi siitä, kun oltiin Pariisissa vaalien aikaan!) ja Carla Bruni on kyllä tuttu tapaus. En ole hänen musiikkiinsa jaksanut perehtyä, koska yleisesti ottaen nämä missi-malli-laulaja-näyttelijä-juontajat eivät ole kovin häävejä musiikkiurallaan. Ehkä en kuitenkaan tyrmää tätä sitten vielä täysin!
Lähetä kommentti