torstai 29. toukokuuta 2008

Onnellisuutta Chilloutin Parissa

Hauskaa toukokuista iltaa, hyvät lukijani! Allekirjoittanutta on viime aikoina vaivannut motivaation puute hyvin monenkin asian suhteen: valintakokeisiin lukemiseen, työssäkäyntiin, kodin yleisen järjestyksen ylläpitoon, blogaamiseen ja tänne kirjoittamiseen näin joitain mainitakseni.

Musiikillisella puolella mikään viimeaikainen ei ole herättänyt suuria tunnekuohuja. Varasin ja lunastin liput Sigur Rósin elokuiseen show'hun - siinä kai ne kuulumiset sillä saralla sitten ovatkin.

Tänään kotimatkalla minut valtasi huikea seesteisyyden ja rakastavaisuuden tunne. Se johtui ehkä juuri alkaneesta kesälomastani (josta vieläpä maksetaan, kuinka uskomatonta sekin on!) tai suopeasta ilmasta, en tiedä. Hyvä olo on hengessä läsnä vieläkin ja hyvään oloon sekä ilta-aikaan sopii erityisen hyvin Slowhillin levy Fennika muutaman vuoden takaa.



Slowhillin muodostavat Vellu Maurola a.k.a DJ Slow sekä Rinneradiosta tuttu Tapani Rinne. Musiikillisesti levy sijoittuu jonnekin jazzin, chilloutin ja elektronisen musiikin maastoon ambient-sävytteineen. Pianoa, huiluja, sampleja, pehmeitä (kone)rumpuja, saksofoneja, joikausta ynnä muuta - siitä on Fennika tehty.

Levy on ihana eteerinen, unenomainen ja tasainen kokonaisuus alkaen Come back as a butterflysta ja päättyen Niko's dreamiin. Väliin mahtuu kahdeksan kappaletta, joista omat suosikkini voisivat olla vaikka Everyone is a star ja sitä seuraava La noche en la isla sekä levyn aloittava jo mainittu Come back as a butterfly. Kuten Jussi Niemi Soundin arvostelussa (2/2005) mainitsee: "Parasta tässä on, että musiikki toimii loistavasti taustana, mutta kestää keskittyneempääkin kuuntelua."

Muutaman kipaleen voit käydä tunnelman vuoksi kuuntelemassa vaikka duon MySpace-sivuilta.

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Musiikin Omistamisen Tuska

Tässä se tulee: tunnen huonoa omaa tuntoa levyjen ostelemisesta. Olen ahdistunut siitä, miten joka paikassa nykyään toitotetaan siitä, kuinka elämisen pitäisi olla ekologisempaa, jokaista ostopäätöstä pitäisi viimeiseen asti harkita ja tuntea huonoa omaatuntoa, jos ottaa hedelmille muovipussin (noin kärjistetysti). Ja minä kuitenkin olen varmasti keskimääräistä vastuullisempi kuluttaja!

Kuitenkin tämän tästä cd-levyjä ostaessani tunnen piston sydämessäni lisätessäni jälleen tavaravuorta kodissamme. Säilytän kuitenkin suurinta osaa musiikista koneellani - ainakin kaikkea mitä kuuntelen - ja myönnän, että harvoin tulee kansilehtiä hypisteltyä (todennäköisesti muutaman kerran levyn ostamisen jälkeen, mutta myöhemmin: tuskin).

Kysyn itseltäni, miksen voisi ostaa musiikkia digitaalisessa muodossa. Tästä pääsemmekin ongelman ytimeen: en osta, koska etenkin hieman vanhempien albumien hinta on usein iTunesissa kalliimpi kuin kaupassa! Harvoin raaskin kuitenkaan ostaa täysihintaisia albumeja, ellei ole kyse jostain itselle merkittävästä julkaisusta. Otetaan esimerkki hintavertailusta. Ostin kuukauden verran sitten Portisheadin vanhat albumit Dummy (1994) sekä Portishead (1997) yhteensä 12 eurolla (uutena - ottaenkin huomioon, että sain näistä hieman alennusta verrattuna normaaliin myyntihintaan). iTunes storessa, joka tietääkseni on ainoa Applen koneille musiikkia digitaalisesti myyvä taho, nämä maksavat 9,99 € / albumi. Säästöä?

Mielestäni musiikin digitaalisessa myynnissä ns. mid price -albumien hinnat pitäisi saada kohdilleen - vaikka 6,99 euroon. Syksyyn asti Anttiloissa ja Kodin ykkösissä on jälleen valtaisa 2 x CD 15 € -kampanja: valikoimasta löytyy satoja levyjä, jotka jäävät maksamaan 7,50 euroa per levy. Digitaalisessa muodossa ostaminen pitäisi tehdä houkuttelevaksi hinnalla - nyt siinä ei ole onnistuttu kuin uutuuksien osalta; niistä 9,99 € toki on erittäin sopuisa hinta. Koko formaatti on tietysti vielä lapsenkengissä täällä Suomessa enkä usko suuren yleisön vielä palvelua löytäneen, joten ehkä jäämme odottamaan kehitystä ja hintojen laskemista.

Missä muodossa Sinä musiikkisi ostat - cd-levyinä, vinyyleinä, tiedostoina? Tunnetko huonoa omaatuntoa tavaramäärän kartuttamisesta tai levyihin uppoavista rahasummista?

torstai 15. toukokuuta 2008

Long Live José

Kuten olen aiemmin kertonut, pidän José Gonzálezista. Pidän melkein kaikesta häneen liittyvästä. Viimeisimpänä José tuli mieleen Zero 7:n The Garden -albumia kuunnellessa - mies laulaa levyllä ainakin kappaleilla Left behindToday, Future sekä Crosses, joka onkin Josén oma kipale Veneer-levyltä zerosevenmäisemmillä soundeilla vaan. Kunhan jaksan, voisin myöhemmin hehkuttaa hieman lisää tuota vuoden 2006 mahdollisesti parasta albumia.



Tänään kävin myös YouTubessa ihastelemassa ruotsalaisen elektroduo The Knifen (kuvassa yllä) versiota Josén Heartbeats-kappaleesta ja kieltämättä se oli ihan vakuuttava. Soundi on hiukan löysä (mutta ilmeisesti tämä on aika The Knifelle ominaista?), mutta mielestäni oikealla tavalla. Eihän neljän minuutin munaakaan laiskuuden vuoksi keitetä neljää minuuttia kahdeksan sijasta: joskus löysä vaan on parempi! Video biisille on melko vaatimaton (ei välttämättä huonolla tavalla), mutta pidän noista skeittaajista.


Voisin nyt niin kuvitella itseni vähän väsyneessä humalassa Dynamon tanssilattialle laiskasti liikuttelemaan jalkojani näissä tahdeissa..

Kuva: MySpace

maanantai 12. toukokuuta 2008

New Waven Veteraaniyhtye Blondie Suomeen!

Yksi jos toinen ulkomainen orkesteri taikka pumppu tänäkin kesänä löytää tiensä tänne Pohjolaan mutta tätä en olisi uskonut: Blondie tulee Suomeen! Yhtyeen mahdollisesti tunnetuimman ja parhaimman levyn, Parallel linesin, julkaisusta tulee kuluneeksi 30 vuotta, jonka kunniaksi vuonna 1999 rivinsä uudelleen kasannut yhtye tekee juhlakiertueen. Suomessa new wave -veteraanit vierailevat Helsingin Kulttuuritalolla 10. heinäkuuta (samana päivänä kuin Björk Finlandiapuistossa, muuten!). Lippujen hinta 50 euroa ja niitähän myy Lippupalvelu.



Albumin kolmekymppisiä juhlitaan myös levyn uuden painoksen muodossa: 25. kesäkuuta ilmestyy Parallel linesin juhlaversio, jossa on lisänä bonusraitoja ja dvd, joka pitää sisällään musiikkivideoita sekä ennen näkemättömän TV-esiintymisen. Omasta mielestäni Parallel linesissa on muuten aivan kuolettavan tyylikäs ja ajaton kansi!


Asiasta uutisoi Noise.fi.


Itse taidan nämä bileet jättää väliin, koska minua pelottaa liikaa ajatella, mitä aika on tehnyt nyt yli 60-vuotiaalle Debbie Harrylle. Kaikki kunnia, mutta kyllä minusta tuossa iässä pitäisi jo osata siirtyä sivuun - kunnioitettavasta menneestä urasta huolimatta. Nuorta Debbie Harrya kyllä ihannoin ja siitä tykkään aivan valtavasti, voi sitä tyyliä ja asennetta! Muutaman kerran olen jo meinannut tukkani värjätä vaaleaksi halutessani näyttää yhtä hotilta, mutta noh, ei se ihan pelkästään siitä taidakaan olla kiinni..

Tribuutti Björkin Ystäville

Erääseen lempiaiheeseeni, Björkiin, jälleen palatakseni:

Kuten blogaajakollegani Jouni Katosblogissa jo aikaa sitten - maaliskuussa - kirjoitti, Stereogum on julkaissut nettiin vapaasti ladattavaksi tribuuttilevyn Björkin Post-albumista. Artistien kirjo on melkoinen: Liars, Dirty projectors, High places, Bell, Pattern is movement, Evangelicals, Xiu xiu, Final fantasy & Ed Droste, White Hinterland, El guincho, Atlas sound sekä No age esittävät omat näkemyksensä Björkin kappaleista.

8. Final Fantasy & Ed Droste - "Possibly Maybe"

Tuli taas kuunneltua levyä, kiitos shufflen. Omat suosikkini vaihtelevan laatuiselta kokoelmalta ovat Final fantasyn & Ed Drosten (kuvassa yllä) Possibly maybe viehättävine huiluineen (kai?) sekä Dirty projectorsin Hyperballad.

Tribuutin pääset kuuntelemaan tai lataamaan itsellesi - joko yksittäisinä kappalena tai zip-pakettina - täältä.

Kuva: Stereogum

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Kaikkien Aikojen Suosikit: Perfect Day

Istuin bussissa, äitienpäivän viettoon menossa, napit korvissani musiikkia kuunnellen. Mikä sen hienompaa kuin että shuffle yhtäkkiä heittää korville yhden kaikkien aikojen suosikkikappaleistani: Trainspottingin soundtrackilta tutuksi tulleen Lou Reedin Perfect dayn. Siinä lähes takuuvarma kylmien väristyksien aiheuttaja, aivan huikea fiilistelybiisi, jossa on tunnelmaa ja särmää! Hyvää pussailumateriaalia vaikka ;)

Tässä video kyseiselle biisille, Trainspottingin (ja espanjalaisen tekstityksen) hengessä.



Laitan sanatkin, koska tykkään niistä niin.

Just a perfect day
drink Sangria in the park
And then later
when it gets dark, we go home

Just a perfect day
feed animals in the zoo
Then later
a movie, too, and then home

Oh, it's such a perfect day
I'm glad I spend it with you
Oh, such a perfect day
You just keep me hanging on
You just keep me hanging on

Just a perfect day
problems all left alone
Weekenders on our own
it's such fun

Just a perfect day
you made me forget myself
I thought I was
someone else, someone good

Oh, it's such a perfect day
I'm glad I spent it with you
Oh, such a perfect day
You just keep me hanging on
You just keep me hanging on

You're going to reap just what you sow
You're going to reap just what you sow
You're going to reap just what you sow
You're going to reap just what you sow


Koko Trainspottingin soundtrack on muuten laadukas ja sisältää tykättäviä kipaleita. Levyltähän löytyy:



1. Iggy Pop: Lust for life 
2. Brian Eno: Deep blue day
3. Primal scream: Trainspotting
4. Sleeper: Atomic
5. New order: Temptation
6. Iggy Pop: Nightclubbing
7. Blur: Sing
8. Lou Reed: Perfect day
9. Pulp: Mile end
10. Bedrock feat. KYO: For what you dream of
11. Elastica: 2:1
12. Leftfield: A final hit
13. Underworld: Born slippy
14. Damon Albarn: Closet romantic

perjantai 9. toukokuuta 2008

Oodi Duetoille - A life all mine

Näin AMK:n liiketalouden valintakokeen ennakkoaineiston odotellessa lukijaansa tämä lukija keksii valtaisasti parempaakin tekemistä. Kuuntelen jopa Gwen Stefania! Vaikka What you waiting for? onkin ihan iskevä kipale (ihan totta!) muutaman vuoden takaa, en minä siitä niin paljon pidä, että se ansaitsisi oman merkintänsä.

Sen sijaan ohjelmassa tänään: Oodi duetoille!

Palataan maaliskuun puolivälin tienoille ja kehuvaan merkintään The Gatheringin Souvenirs-levystä. Samainen levy on jälleen ollut tehokkaassa soitossa - esimerkiksi viime perjantaina, kun illalla pääsin töistä hiljaiseen kotiin: levy soimaan, reilusti volymea ja sohvalle koomailemaan. Keveällä rajuudellaan tuo levy onnistuu olemaan jostain ihmeen syystä olemaan kummallisen rauhoittava.

Siihen duettoon päästäkseni: levyn ehkä hienoin biisi on viimeinen kappale A life all mine, jonka Anneke van Giesenbergen laulaa yhdessä Trickster G:n kanssa. Sitä äänten harmoniaa! Nuo soundit! Hyvät sanatkin! Oi autuas melankolisuus! YouTubesta yritin etsiskellä, josko kaksikko yhdessä esiintyisi jollain live-pätkällä, mutta koska sellaista ei löytynyt, on vain tämä ylösalaisin oleva amatöörivideo lyriikoineen. No, antaapa mahdollisuuden ainakin mukana laulamiseen!



Olisin voinut vielä hehkuttaa toistakin duettoa: ihanan Anna Ternheimin ja minulle tuntemattomaksi jääneen miehen esittämää Lovers dreamia, joka vielä muutama kuukausi sitten komeili MySpacessa. Mikä sääli, ettei ollut lopullinen levyversio - herkät, hitaat biisit toimivat toki yleensä parhaiten naisen ja miehen duettoina.

Tokihan vielä olisi joitain Nancy Sinatra ja Lee Hazlewood -duettoja, mutta näistä kepeistä 60-/70-lukulaisista lurituksista ei ehkä sovi puhua koskettavien ja kylmiä väreitä tuottavien kipaleiden kanssa samalla kertaa..

tiistai 6. toukokuuta 2008

Elektronista rakkautta: Kraftwerk

Kepeän ja yksinkertaisen musiikin kaipuussa olen nyt monena päivänä löytänyt tieni miehen levyhyllylle, K-kirjaimeen. Kissa vieköön, miten olenkaan nyt vasta löytänyt Kraftwerkin hienouden?

Soittoon ovat päässeet yhtyeen varsinaisen kultakauden levyt: Autobahn (1974), Radio-activity (1975), Trans-Europe express (1977), The Man Machine (1978) sekä Computer world (1981). Aika moista retroa siis - kaikki on tehty monta vuotta ennen kuin minua on edes ollut olemassa.

    

Kraftwerk oli ensimmäisten joukossa luomassa musiikkia, joka tehtiin kokonaan koneilla. Eräillä kappaleilla, kuten Trans-Europe espressillä, laulu on melko luonnollista tai vain vähän muokattua, kun taas toisissa kappaleissa, muun muassa Robotsissa, on käytetty vokoderia robottimaisen lauluäänen tuottamiseksi.

Kappaleiden vähäiset sanoitukset käsittelevät monesti eurooppalaisuutta, teknologiaa, modernia elämää - vai mitä sanovat jo kappaleiden nimet Robots, Antenna, Uranium, Neon lights tai  The Model? Lisäksi Computer world -levy rakentuu sanoiltaankin tietokoneiden ympärille.

Kraftwerk on tänään saanut minut autuaaseen mitääntekemättömyyteen nytkyttelemään päätäni ihanien kepoisten rytmien tahdissa - onneksi sentään on vapaapäivä. Ei kaikki musiikki toimi näin hyvin vielä 30 vuotta julkaisunsa jälkeen!

Pieni trivia vielä loppuun: tiesittekö, että Coldplay lainasi Kraftwerkin Computer love -kappaleesta riffin Talk-hittiinsä vuonna 2005 julkaistule X & Y -albumille?

perjantai 2. toukokuuta 2008

Antony and The Johnsons Meets Discopallo

HITTO!-klubilla tässä keväällä ihmettelin DJ:n pyörittämään biisiä, jossa erehtymättömästi lauloi Antony Hegarty, mutta Antony and The Johnsonsia kipale ei missään nimessä ollut vaan jotain paljon discompaa. Unohtui sekin ihmetys tuonne jonnekin mielen takaosaa, kunnes keskiviikkona ilmestynyt Rumba muistutteli minua tästä levyarviollaan Hercules and Love affair: Hercules and love affair, jossa suitsutettiin enkeliäänistä Antonya discovivahteineen. Bingo!



Tämän aamun olen viettänyt MySpacessa biisejä kuunnellen ja loistokkain renkutus on ehdottomasti kappale nimeltään Blind. Antony Hegartyn korkea ja vaikeroiva ääni ei ole jotain, mitä olisi helppo mieltää 70-lukuhenkiseen house-discobiisiin, mutta kontrasti on ihan älyttömän toimiva ja biisit hyvin tehtyjä.

Toukokuun MUST HAVE -levyni on siis hitto vieköön Hercules and Love affairin yhtyeen nimeä kantava debyytti ja minusta tuntuu, että Blind on omakohtaisesti yksi tulevan kesän kovimmista biiseistä. Biisillä on myös yksinkertaisen tyylikäs video!