tiistai 26. elokuuta 2008

Odotus Palkittiin Sunnuntaina

Sunnuntainen Sigur Rós -konsertti Kulttuuritalolla oli hieman erilainen elämys kuin olisin odottanut. Ensimmäisenä suu loksahti auki, kun bussista pois hypätessä näki sen jonon. Voi apua! Sitä riitti varmaan parinsadan metrin mitalta. Luulin, ettei se lyhenisi koskaan, mutta toisaalta vielä tuli paljon väkeä jonoon meidänkin jälkeemme. Parikymmentä minuuttia siinä vierähti tihkusateessa jonotellessa - yllättävän vähän kuitenkin.

Vanhentuneina ja vähemmän fanaattisina ihmisinä päädyttiin istumapaikkoihin. Paikat oli, noh, mitä nyt voi olla, kun saapuu paikalle suunnilleen koko väkijoukon puolivälissä. Toiseksi takimmaisesta rivistä, ihan reunasta, mutta ainakin sieltä näki hyvin. Ehkä tunnelma olisi ollut erilainen läheltä ihastellessa, väkijoukossa hikoillessa, mutta ei nyt tällä kertaa.

sigur rós in helsinki by 1541.

Illan soittolista Last.fm:n mukaan oli:

1. Svefn-g-Englar
2. Glósóli
3. Ný batterí
4. Fljótavík
5. Við spilum endalaust
6. Hoppípolla
7. Festival
8. Svo Hljótt
9. Heysátan
10. Inní mér syngur vitleysingur
11. Sæglópur
12. Hafsól
13. Gobbledigook
- - - - -
14. Popplagið
15. All Alright

Muutama ensimmäinen kappale, etenkin Glósóli tuntui jotenkin kaoottiselta. Siinä oli liikaa kaikkea. Mutta siitä setti eteni mielestäni parempaan suuntaan, hienoja kappaleita riitti joka lähtöön. Upealla tavalla monet kappaleista jaksoivat kantaa eteenpäin, kehittyä, yltyä lähes raivoisaan soittoon asti. Uuden levyn nimikkokipale Gobbledigook toimi livenä ihastuttavasti yleisön taputtaessa hulluna! Positiivista oli myös, ettei soitto varsinaisesti keskittynyt uuteen tuotantoon. Uuden levyn kappaleita soitettiin kuusi, loput yhdeksän biisiä suht tasaisesti muilta levyiltä. Vaikka häpeällisen vähän olen uusinta levyä ehtinyt kuunnella, täytyy sanoa, että kyllä pidän siitä jaVið spilum endalaustinkin tapaiset kappaleet toimivat livenäkin kivasti. Biisilistasta oli kuitenkin saatu sopivan vaihteleva, ehdottomasti.

Yhdessä vaiheessa keikkaa oli myös lähes tulkoon taianomainen hetki, kun oli hyvin hiljaista! Oli todella hämmentävä tilanne kesken konserttia, kun soittajat ovat hiljaa ja yleisö on aivan hiljaa. Kukaan ei taputa, ei puhu - jokainen varmaan lähes tulkoon hengitystä pidättäen odotti yhtyeen jatkavan soittamistaan. Hiljaisuus on hieno tehokeino enkä muista vastaavaa kesken konsertin aiemmin kohdanneeni!

Kuitenkin koska aiemmat Sigur Rós -"livekokemukseni" rajoittuvat tasan Heima-dvd:hen, en jotenkaan osannut ajatella yhtyettä näin rockaavana. Odotukseni olivat enemmän tasoa pientä ja kaunista, livenä bändi oli hiuksianostattava. Kuten monella taholla on todettu, yhtye lie nyt palannut enemmän juurilleen - soittamaan bändinä sen sijaan, että käyttäisi lavalla reippaalla kädellä jousi- ynnä muita soittimia sekä toisia bändejä.

Nyt olen nähnyt jo kaksi ihan huippusuosikkiani tänä kesänä livenä, ja vieläpä hyvän keikan molemmilta - ei huono saldo ollenkaan!

maanantai 25. elokuuta 2008

Viimeistä Viikkoa Viedään!

Sunnuntaisella Helsinki-reissulla tuli Sigur Rósin keikan lisäksi käytyä katsomassa Tennispalatsissa alankomaalaisen valokuvaaja/ohjaaja Anton Corbijnin näyttely. Kaikki Helsingissä liikkuvat (tai jopa siellä asuvat) musiikin ystävät, kipaiskaapa ihmeessä katsomaan tuo retrospektiivi - jos tämän viikon aikana vielä kerkiätte! Itse olin lähes tulkoon mattimyöhäisten joukossa ja hyvä, kun ylipäätään tuli mentyä.



Näyttely koostuu Corbijnin neljästä keskeisestä valokuvasarjasta vuosilta 1976-2002. Omaan silmään vakuuttavin oli alkupään sarja Famouz (1975-1988), jonka työt olivat kaikki mustavalkoisia ja suuria, rakeisia kauniilla ja pehmeällä tavalla. Kuvattavina olivat muun muassa Kraftwerkin herrat, yllä oleva Miles Davis, David Bowie sekä Bono.

Toinen osa näyttelystä (Star trak -sarja) oli enemmän muotokuvamaisia ja niissä näkyi muusikoiden lisäksi myös näyttelijöitä, taiteilijoita ja elokuvaohjaajia. Kolmanteen sarjaan (33 still lives) oli saatu jo enemmän väriä, kuvat oli otettu paparazzimaisesti lavastetuissa tilanteissa. Sarjasta löytyi myös ihana Björk!

Famouzin lisäksi toinen erityisesti mieleenjäänyt oli a. somebody -sarja, joka koostui Corbijnin omakuvista - mutta ei aivan tavallisista sellaisista! Kuvissa mies on ehostanut itsensä malliensa näköisiksi, ihailemikseen muusikoiksi: Bob Marleyksi, Jeff Buckleyksi, Sid Viciousiksi, Jimi Hendrixiksi.. Varsin hauska idea! Kyseisestä sarjasta seuralaisia nauratti kovin esimerkiksi teos a. mercury:



Anton Corbijn -retrospektiivi Tennispalatsissa 31.8.2008 asti, liput 7 €.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Puolivuotissynttärit!

Kuvitelkaa, että tämä kynttilä on puolikas:



Puoli vuotta ja 62 kirjoitusta on kulunut siitä, kun tämän blogin helmikuussa perustin! Sen kunniaksi olenkin päättänyt järjestää pienen arvonnan. Arvontaan osallistut kommentoimalla ensi viikon sunnuntaihin (31.8.) klo 23.59 mennessä tätä tai jotain tämän jälkeen julkaistua merkintää. Jos et ole Blogspotin käyttäjä, keksi itsellesi nimimerkki. Mainitsemalla arvonnasta omassa blogissasi, tuplaat mahdollisuutesi voittaa (muistathan mainita tästä kommenttisi yhteydessä). Palkintoja on kaksi: omatekoinen cd musiikista, josta täällä olen kirjoittanut sekä yllätys-cd, joka siis ei ole poltettu vaan alkuperäinen.

Vähän talvea, kevät ja kesä tämän parissa ovat vierähtäneet mukavasti ja ilmeisesti minulla on säännöllisiä lukijoitakin. Kiitos teille kaikille, ilman kommentteja mielenkiinto blogailuun kyllä laskisi!

perjantai 22. elokuuta 2008

ROKKERROL!

Perjantai-iltaan kuin hanska jalkaan sopiva hulvaton rockabilly-biisi Stray catsilta, joka muuten ensi viikolla keikkailee Suomessa! Ei kuulu varsinaisiin suosikkeihini muuten kuin punaviinin huuruisina perjantai-iltoina! Tanssimme äsken ja tuli hiki!


torstai 21. elokuuta 2008

Laulavat näyttelijät / näyttelevät laulajat

Scarlett Johansson, Julie Delpy, Juliette Lewis, Hilary Duff ja niin edelleen - näitä enemmän tai vähemmän vakavastiotettavia laulavia näyttelijöitä tai näytteleviä laulajia tähtitaivaalla riittää. Vaan taisipa hankintalistalleni juuri päätyä ranskalaisen Charlotte Gainsbourgin levy!


Katsoimme äsken ystävien kanssa elokuvan Science of sleep, jota Gainsbourg tähdittää yhdessä Gael García Bernalin kanssa. Elokuva oli surrealistinen, taiteellinen, hämärä, sadunomainen - mutta ihan viihdyttävä ja miellyttävä. Ehkä sitä ymmärtää paremmin, kun sen on nähnyt muutaman kerran. (Osaan silti kuvitella, miten veljeni todennäköisesti vihaisi tätä elokuvaa. Hän ei pidä mistään "epätavallisesta"; jopa Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme oli täyttä kuraa ja aivan naurettava - ne ihmisethän melkein lentääkin siinä! No toisaalta, en minäkään kyseisestä elokuvasta erityisesti pitänyt.) Science of sleepin lisäksi 37-vuotias Gainsbourg on nähty muun muassa elokuvissa I'm not there (joka pitäisikin muuten katsoa) ja 21 grammaa,.

Elokuvasta kuitenkin tuli mieleen eräs tuttu, joka taannoin puhui Charlotte Gainsbourgin musiikista. Pitipä itsekin päästä tutustumaan tuon sympaattisen, naapurintyttömäisen ranskattaren tuotoksiin ja biisejähän onneksi MySpacesta löytyi jälleen kolmin kappalein. Musiikki selvästi kulkee Gainsbourgin perheessä: vaatimattomasti neidin molemmat vanhemmat ovat myös näyttelijöitä ja laulajia eivätkä siihen vielä lopu suvun yhteydet musiikki- ja elokuvamaailmaan.



Gainsbourgin debyytti Charlotte for Ever ilmestyi jo vuonna 1986 ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin julkaistiin toinen levy, joka kantoi nimeä 5:55. MySpacessa on kuultavana kappaleet 5:55, Tel que tu es sekä The song that we sing. Omaa sydäntä eniten lämmittää ranskaksi laulettu Tel que tu es - minulle tulee siitä mieleen Yann Tiersenin ja Shannon Wrightin yhteistuotanto. Kaunista, pienimuotoista, herkkää, soljuvaa naistulkintaa. Voisin jopa sanoa rakastettavaa.

Mietin, mitä tuttua 5:55-kappaleessa on, kunnes keksin: olen joka päivä tällä viikolla herännyt tuolla kellonlyömällä. Käykää sen kunniaksi katsomassa kappaleen tyylikäs, mustavalkoinen video YouTubessa. Suoraan videota en saa tänne, mutta klikkaa tästä katsoaksesi videon.

Siirtymä stereoista television puolelle



Parasta tv-antia viime syksynä tarjoili ehdottomasti jäätävän verinen psykopaattisarja Dexter. Nimiroolissa nähtävä Michael C. Hall kuului jo ennen tätä suosikkeihini Mullan alla -sarjan tuotantokausien jälkeen - nyt olen entistä vakuuttuneempi herran loistavuudesta ja lahjoista.

Dexter Morgan on miellyttävä ja charmikas veriroisketutkija Miamin poliisissa - ja pakkomielteinen sarjamurhaaja, joka on ottanut oikeuden omiin käsiinsä. Hirveitä asioita lapsuudessaan kokenut Dexter on tarkka ja huolellinen murhaaja, joka tappaa rikollisia, jotka ovat jääneet rankaisematta. Sarja käsittelee hyvää ja pahaa, eräänlaisia antisankareita, saa miettimään oikeaa ja väärää, jopa tuntemaan sympatiaa murhaajaa kohtaan.

Dexter on huikea sarja: se on jännittävä, viihdyttävä, ennalta-arvaamaton, herättää keskustelua, jakaa mielipiteitä. Toivottavasti toinen kausi on yhtä hyvä kuin ensimmäinen oli! (Jos et ole ensimmäistä kautta katsonut, se ei boksinakaan maksa enää kuin parikymppiä. Suosittelen.)

Ja syy, miksi Dexter on tänään aiheena: 22.00 alkaa sarjan toinen tuotantokausi Nelosella! Sitä odotellessa.

Kuva: Nelonen

lauantai 16. elokuuta 2008

Parasta vuodelta 2006

Viime vuoden kesänä minä ja varmasti jokunen muukin tanssahtelimme progetunnelmissa 2006 julkaistun Von Hertzen Brothersin Approach-levyn parissa. Miten oivallinen ja hyväntuulinen levy tuo onkaan! Suosikkilauluni kyseiseltä läpyskältä on useiden kuuntelujen jälkeen Let thy will be done. Ne kitarat! Tuo mieskuoro! Stemmat! TOI-MII!



Näin tyttönä isoin ongelmani onkin enää päättää, kuka on veljeksistä se ihanin!

16 horsepower = 11 931.1979 watts

Tarkoitukseni oli hieman googletella yhtyettä nimeltä 16 Horsepower ja otsikossa se, mitä tuo hakukoneystävämme ensimmäiseksi kertoi. Kiitos tiedosta, mutta tämä ei ollut aivan se, mitä etsin!

Kuukausi-pari sitten uuden musiikin kaipuussani siirtelin miehen levyhyllystä kaksi albumillista tätä alternative-countrya koneelleni - ja pian se mahtuu jo viidentoista kuunnelluimman yhtyeen joukkoon Last.fm:ssäni! Paremmalla (tai no, ainakin älykkäämmällä) puoliskollani on tapana kuunnella hieman minua marginaalisempaa musiikkia - Biosphereä, Bohren & der Club of gorea, Tim Heckeriä, noisea, neo-folkia, IDM:ää, ambientia ja sitä rataa. Läheskään kaikista hänen musiikillisista aivoituksistaan en jaksa ottaa selvää enkä miettiä, mikä kuuluu siihen osastoon, josta saattaisin löytää jotain tykättävää.

Eteen osuneet Heppavoimat olivat kuitenkin harvinaisen onnistunut löydös.



16 Horsepower on 1992 perustettu vaihtoehto-country-rockia soittava yhtye Denveristä, Coloradosta. David Eugene Edwards (laulu, kitarat), Pascal Humbert (basso) ja Jean-Yves Tola (lyömäsoittimet) musisoivat yhdessä vuoteen 2005 asti, jolloin yhtye hajosi erimielisyyksien vuoksi. Tänä päivänä Edwards ja Humbert soittavat yhdessä Woven handissa.

16 Horsepowerin lauluista löytyy huomattavat määrät myös uskonnollista viestiä ja kristillistä tematiikkaa. Onneksi harvoin kuitenkaan niin suorassa muodossa, että tällainen paatunut kirkosta eronnut sielu siitä ahdistuisi!

  

Itse olen kuunnellut vuonna 2000 julkaistuja albumeja, Secret South sekä Hoarse, joista jälkimmäinen koostuu live-taltioinneista vuodelta 1998. Todella, siis todella koukuttavaa tavaraa. Tässä musiikkia, joka sopii syksyyn kuin jalka hanskaan - ellei jopa vielä paremmin!

Linkkejä:

Kuva: Last.fm

perjantai 15. elokuuta 2008

Soittimellisesti Omituisten Kokoonpanojen Ilta

Menin kuin meninkin eilen tuolle keikalle, josta edellisessä merkinnässä kirjoitin. Jostain syystä nykyään tulee kovin vähän keikoilla käytyä - johtunee osaksi työajoistani, kun joudun harvinaisen usein viikonloppunakin töissä päivystämään (en enää kauaa!). Nyt oli kuitenkin sopivassa saumassa tämä keikka, joten ei kun MENOKS!

Nyt teille paljastuu myös karu totuus valokuvaustaidoistani hämärässä keikkasalissa. Pahoittelen kuvan pienuutta; tämä ulko asuni ei selvästikään tahdo julkaista kovin leveitä kuvia.

eagleboston2.jpg

Berliinistä Turkuun saapunut Eagle Boston oli kokoonpanossaan omituinen. Siis kaksi bassoa, syntikka ja rummut? Selvä. Rumpali oli pukeutunut luurankoasuun ja maalannut kasvonsa mustiksi, miesbasistilla oli hopeanväriset avaruuskengät ja tuo musta-punainen peruukki, laulajalla oli kotkabootsit. Todella mielenkiintoista.. Syntikkamiehessä vaan ei tainnut olla mitään kummallisuuksia. Keikalla oli lähes kiusallisen vähän ihmisiä (ja vielä kolme maksanutta katsojaa vähemmän: pääsimme listalle, kiitos baarimikkoystävän!) eikä tunnelma oikein noussut missään vaiheessa. Yhtye näytti hauskalta, mutta kuulosti - hmm - lattealta. Harmikseni pitää sanoa, etten vielä MySpace-kuuntelujen ja tämän keikankaan jälkeen muista yhtäkään biisiä.

astrid.jpg picture by sari_s

Toisin kuin Eagle Bostonin, Astrid Swanin suhteen minulla sentään oli jonkilaiset odotukset. Ikäväkseni pitää sanoa, että hieman metsään mentiin tässäkin - harvoin hyvä setti lähtee pelkästään syntikoista ja rummuista. Taisi tuo Astrid kyllä sanoa, että tämä on vasta heidän kolmas duo-keikkansa. Jotain siitä puuttui ja muutamat tunnistamani kappaleet kuulostivat nekin varsin erilaisilta kuin albumiversiot. Onnistuneena extrana oli viimeinen laulu, jonka aikana lavalle kipusi myös Eagle Boston! Toteutus oli ihan toimiva. Ei tämä Astridin keikka huono ollut, odotin kai vaan jotain vähemmän taiteellista.

Kaiken kaikkiaan ilta oli siis keskimääräisen hauska. Molemmat kokoonpanot olivat hieman poikkeuksellisia, kumpikaan illan esiintyjistä ei ollut hermoillekäyvän alatasoinen, olut oli halpaa eikä loppunut kesken ja seura oli tykättävää!

Kuvat: omia

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Keikalla Suomessa: Eagle Boston

Jaksaisikohan sitä innostua Astrid Swanista ja ns. markan elektrosta? Tätä olisi tarjolla Turun Klubilla ensi torstaina, 14. elokuuta. Sisään pääsee kuudella eurolla.

Astrid Swanista kirjoitin jo maaliskuussa. Kummempiin toimenpiteisiin tämä MySpace-tuttavuus ei sen jälkeen johtanut - lähinnä Sea/e life -kappaletta olen silloin tällöin pyöritellyt, koska pidän siitä aika lailla. Mikä jottei Astrid-neito olisi kerran ihan kiva livenäkin todistaa, joten katsotaan, katsotaan. Hintakaan ei ole paha.

Toinen illan esiintyjä, markan elektroksi kategorisoimani yhtye, on berliiniläinen Eagle Boston. Nimi oli itselleni aivan vieras, kunnes internetin ihmemaa ja jälleen MySpace valottivat asiaa. Varsinaisia sivuja tällä(kään) yhtyeellä ei näytä olevan, mikä itselle on aina hienoinen pettymys. MySpace on kätevä, kun haluaa tutustua uuteen musiikkiin, mutta ulkoasu on melkoisen aikansa elänyt eikä sieltä informaatiota löydy nimeksikään. Yhtye ei näyttäisi olevan signattu vielä millekään levymerkille, joten pienestä ja tuntemattomasta kokoonpanosta lienee kyse yhtyeen kotimaassa Saksassakin.

Sen verran tietoa sain kuitenkin irti, että Eagle Bostonilla on myös kolme keikkaa Helsingissä 15.-17. elokuuta - muun muassa Flow festivalilla lauantaina. Kannattaa edes pikakuunnella, jos Flow'hun olet suuntaamassa!

Itse en tosin löydä näistä kappaleista mitään kovin erikoista - eivät jää kyllä sitten ollenkaan mieleen parin kuuntelukerran jälkeen. Onhan se mukavaa, että musiikkia tehdään, mutta jostain syystä tämän tyylistä musiikkia tehdään tällä hetkellä vähän liikaakin ja genre kärsii hienoisesta omaperäisten ideoiden puutteesta.

En tiedä vielä, annanko jälkimmäiselle yhtyeelle livenä mahdollisuuden. Torstai ja perjantai sattuvat kyllä somasti olemaan vapaapäiviäni..

Iloinen Kesävideo: Move Your Feet

Pientä kisaväsymystä on selvästi ollut ilmassa musiikkiblogien maailmassa - omani ei empiiristen havaintojeni tuloksena ole ollut ainoa, joka on kärsinyt päivitystahdin hiipumisesta. Mutta täällä olen, elämä voittaa, syksy saapuu ja koulu alkaa!



Ajattelin ensin säästää tämän hauskan videon ns. "pahan päivän varalle", mutta mitä sitä pihtailemaan! Aurinkoiseen päiväänkin sopii kivasti iloinen elektropop ja pelien maailmasta kuvituksensa ammentava musiikkivideo. Esittäjänä on kymmenenvuotias tanskalaisduo Junior Senior - yhtyeen Junior on Jesper Mortensen ja Senior on Jeppe Laursen. Kyseinen Move your feet -kipale oli kaksikon ensimmäinen single ensimmäiseltä levyltä, D-d-don't stop the beatilta (2003). 



Kuva: Last.fm