Ladytron 4.0

Heti alkuun pahoittelen ennen edellistä merkintää ollutta puolentoista viikon taukoa. Lomailin tuon ajan Ikuisessa Kaupungissa, toisin sanoen Roomassa. Musiikillisesti minulla ei ole oikein mitään sanottavaa tuosta kaupungista: löysimme vajaan sadan kilometrin kävelymme aikana kaksi levykauppaa. Molemmat olivat selvästi jonkun ketjun liikkeitä (enhän minä enää niitä nimiä muista) eikä sieltä osannut oikein mitään hakea. Hintataso lie ollut melko sama kuin Suomessakin. Matkaseuralaiseni osti Molokon levyn, itse tyydyin vaan Family Guy -rintanappeihin kotona ikävöivälle miehelle tuliaisiksi. Liikkeissä Roomassa yleensä soi vaihtelevaa musiikkia, yleensä jotain jumputusta tai radiosta muuta täydellisesti mieleenpainumatonta, ravintoloissa parhaimmillaan oli joku vanha setä korvan juuressa hanuria vetelemässä. Tuli ikävä omaa musiikkia, kun päässä alkoivat soida huolestuttavat suomihitit, kuten Simmarit, sammarit, kummarit ja pipo, Eppu Normaali, Danny tai Don huonot, jotka eivät todellakaan kuulu normaaliin musiikkimakuuni.

Omaa musiikkianihan on vaikka tämä Ladytron. Olin aivan unohtanut yhtyeen uutukaisen levyn saapuneen kauppohin! 28. toukokuuta julkaistu albumi kantaa nimeä Velocifero ja on yhtyeen neljäs pitkäsoitto aiempien levyjen 604 (2000), Light and Magic (2002) sekä Witching hour (2005) jälkeen.

MySpacesta muutamia kappaleita kuunneltuani minulla pitäisi varmasti olla niistä mielipide. Ainakin: kuulostaa Ladytronilta! Electropopia tämä on edelleen ja itse olen löytävinäni näistä muutamista biiseistä enemmän 80- ja 90-lukulaisia vaikutteita ja soundeja kuin aiemmasta tuotannosta. Harha-askeliksi näitä en kuitenkaan sanoisi, sillä pieniä uusia juttuja on kokeiltu ihan tyylillä!

Levyn ensimmäinen single Ghosts jää kertsirenkutuksellaan päähän ensimmäisilläkin kuuntelukerroilla: There's a ghost in me / wants to say I'm sorry / doesn't mean I'm sorry. Aluksi maistuu, loppua kohti rupeaa jo hieman tympimään - ei ole niitä kappaleita, joita jaksaisin kuunnella muutamankin kerran putkeen. Ehkä tässä on enemmän pop-henkeä kuin aiemmassa Ladytronissa?

Avausraita Black cat on jälleen yhtyeen bulgarialaisvahvistuksen Mira Aroyon kotikielellään laulama ja jostain syystä nämä raidat omakohtaisesti lähes aina toimivia, vaikka en kielestä tuon taivallista ymmärräkään. Kieli kuulostaa karskilta ja vähän naukuvalta, mutta hyvältä! Biisin kulku ja äänimaailma on jo lähempänä vanhaa Ladytronia, tästä minä tykkään.

MySpace on lisäksi saanut soitantaan biisit Runaway, Deep blue sekä Versus levyn yhteensä kolmestatoista kappaleesta.

YouTubessa on lisäksi virallinen video Ghosts-sinkkubiisistä. Videolla on somia pupuja, kummituskaupunki, yhtyeen herrat Daniel Hunt ja Reuben Wu ovat kuin Dressmann-mainoksesta (tai pelottavimmillaan kuin Reservoir dogsista), mutta näyttävät äärimmäisen hyviltä, samoin kuin Helen Marnie lyhyessä mekossaan ja Mira, jota tosin näytetään harmittavan vähän. Tyylikäs pätkä, I say!

Tämän pienen tutustumisen jälkeen sanoisin: pakkohankinta!!

Sunnuntaitunnelmointia Electroclashin Rytmeissä

Halusin nähdä Sin cityn siitä asti, kun se elokuvateattereihin kesällä 2005 rantautui. Kuitenkin vasta tänään sain takalistoni sohvalle ja kyseisen elokuvan videotykille pyörimään, ystävän luona kun olimme. Olivat ilmeisesti odotukset varsin korkealla, koska raina osoittautui melkoiseksi pettymykseksi ja puolessa välissä jopa nukahdin. No, olihan sentään pimeää, elokuva oli lähes mustavalkoinen ja olin herännyt aamulla aikaisin. Aivan liian raskasta minun sunnuntaipäivääni (unohdettakoon nyt se, että itse elokuvan valitsin).

Minun sunnuntaipäivääni sen sijaan kelpaa paremmin kuin hienosti tuttavuus vuodelta 2004; yhtye, joka myös muistuttaa minua minun ja nykyiseni avopuolisoni suhteen alkuajoista: Fischerspooner.

Fischerspooner on yksi electroclashin, elektronisen musiikin alalajin, kärkinimiä muun muassa Ladytronin ohella. Newyorkilaisen yhtyeen ytimen muodostavat säveltäjä Warren Fischer sekä laulunkirjoittaja ja vokaaleista vastaava Casey Spooner - nokkelimmat teistä lukijoista varmaan tässä vaiheessa keksivät, mistä yhtyeen nimi on johdettu. Lisäksi mukana on liuta muuta väkeä: kitaristi, muutama naislaulaja, koreografi ja tanssijoita ja niin edelleen.

Yhtyeen live-esiintymisiä katsellessa toteaa, että lavalla on varsinainen friikkisirkus, väkeä riittää ja jos pitäisi keksiä vastakohta musiikkityylille shoegaze, Fischerspooner saattaisi olla hyvin lähellä totuutta.

Vuonna 2001 päivänvalonsa näki rytmiryhmän kahdesta itselle tutusta levystä parempi, erinomaisen hieno albumi nimeltään #1. Singlebiisiksikin irroitettu, yhtyeen ehkä tunnetuin hitti Emerge on yksinkertaisesti nerokas, eräs omista bilesuosikeistani, ikinä. Sinänsä nyt mennään hieman väärässä päivässä: olisi mieluummin lauantai! Valot pois ja tanssimaan! Partyy!

Mutta väliäkö viikonpäivästä: hyvä levy toimii aina.

Maistiaisena yhtyeestä annettakoon YouTuben tarjota kestosuosikki Emergen musiikkivideo, jonka lopussa näemme hieman esimakua siitä, mitä yhtyeen liveakti voi olla.

Kuva: Fischerspoonerin fanisivustolta