Parasta Juuri Nyt: Kent!

Viikonloppuna innostuin oikein urakalla kuuntelemaan Kentiä ja juuri muuta ei täällä sen jälkeen olekaan soinut. Tillbaka till samtiden, mikä upea levy!

Ensimmäiset muistot Tillbaka till samtidenista ovat viime vuodelta, ajalta hieman ennen joulua. Olin ystäväni luona joulukortteja askartelemassa ja kuuntelimme tätä levyä. Se oli tainnut juuri niihin aikoihin ilmestyä, ystäväni oli sen käynyt ostamassa. Silloin tunnelmat levyn suhteen olivat osaltani vähän nihkeät - en oikein innostunut kuulemistani "ysärivaikutteista" levyllä, ylipäätään noista elektronisemmista lisäyksistä vanhaan Kentiin.

Joululahjaksi Sony BMG:ltä (töiden kautta) sain tämän levyn itselleni. Taisin sen talvella kuunnella pari kertaa läpi - oikeastaan mikään ei vaan houkutellut tarttumaan siihen. Keväällä ja kesällä kuitenkin levy rupesi vähän enemmän aukeamaan, kun kuuntelin sitä muutamaan otteeseen. Aloin hiljakseen tykkäillä uudemmanlaisesta, syntikoita mukaansa napanneesta Kentistä. Bändi tuli myös nähtyä heinäkuussa Ruisrockissa - oli yhtä aikaa sekä rokkaava että tanssittava setti!

Asiasta sivummalle; edellisviikolla alkoi opiskelu. Nyt alkuunsa on menossa perusopintoja - muun muassa ruotsin kertauskurssi! Kielioppiasioita ja sanoja vähän vielä tapailen (vaikka oikeasti ehkä puhunkin keskimääräistä paremmin ruotsia) ja keksin yhtenä iltana, että tutkailenpa vähän Kentin sanoituksia oppimistarkoituksessa. Nyt olen melkein jäänyt koukkuun siihen puuhaan! Kummasti se on saanut myös näkemään Kentin hieman eri vinkkelistä.

Mutta yleisesti Tillbaka till samtiden -levystä. Se taitaa olla aikamoinen mielipiteiden jakaja yhtyeen fanien keskuudessa. Sanokaa mitä sanotte, mutta minä olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä (noinkin pitkäikäisen) yhtyeen pitää kehittyä ja mennä eteenpäin. Mitä muutokseenkin tulee, kaikkia ei voi koskaan miellyttää yhtä aikaa. Olisihan Kent voinut viedä musiikkiaan vaikka hevimpäänkin suuntaan (mikä nyt tuntuu olevan kovinkin muodikasta), jolloin se todennäköisesti kiinnostaisi minua huomattavasti vähemmän.

Olen iloinen tästä uudesta kurssista, vaikka ottikin sellaiset puoli vuotta, että löysin sen hienouden. Hauskan havainnoin tein myös miettiessäni suosikkibiisejäni levyltä: Berlin, LSD, Någon?, Vy från ett luftslott, Columbus.. Kolme ensimmäistähän ovat nimenomaan näitä uudentyylisiä kappaleita! Entistä tanssittavampia, syntikoilla höystettyjä. Columbus taas on muuten vaan nätti, tykkään sen sanoista.

Oi Kent, oi Kent!

Kuinka paljon musiikin sanoitukset sinulle merkitsevät? Minkä verran aikaa ja energiaa kulutat niiden lukemiseen ja miettimiseen?

Klubille Kolmas Syyskuuta!

Töissä muutama viikko sitten silmiini osui sähköposti viikon musiikkiuutuuksista/-uutisista ja aikani kuluksi päätin sitäkin vaihteeksi lueskella. Yksi yhtyeistä kuulosti muita kiinnostavammalta ja kotona piti asiaan tarkemmin tutustua.

Kyseinen yhtye on nimeltään The Deer Tracks, Ruotsin Gävlestä ponnistava kokeellista electroa vääntävä duo. Yhtyeen ytimen muodostavat David Lehnberg ja Elin Lindfors, jotka ovat puuhailleet musiikkiprojektinsa parissa 2006-2007 vuodenvaihteesta lähtien. Ensimmäinen mieleeni tuleva vertailukohta on islantilainen Múm, seuraavaksi Lehnbergin lauluääni tuo mieleeni kotimaisen Iconcrashin Jaanin äänen.

The Deer Tracksin ensimmäinen levy, 9 kappaletta käsittävä Aurora, julkaistaan 27. elokuuta. MySpacessa on tällä hetkellä kolme biisiä tulevalta levyltä kuultavana; Slow collision, Before the storm (liekö saanut nimensä Daruden vuosituhannen alussa julkaistusta levystä, heh!) ja Yes this is my broken shield. Yhtye keikkailee albumin julkaisun tiimoilta täällä Suomessa neljässä eri kaupungissa:

3.9. Klubi, Turku

4.9. Kuudes linja, Helsinki

5.9. Klubi, Tampere

6.9. Lutakko, Jyväskylä

Taidanpa pistäytyä tuolla ensimmäiseksi mainitulla keikalla yhtyeen katsastamassa, jos nyt liput tulevaan opiskelijabudjettiini vaan sopivat!

Kuvat: MySpace

I'm Just As Human As A Human Can Be..

Sain ostaa Weeping willowsin uusimman, Fear & love (2007), julkaisun poistohyllystä sopuhintaan kahdella eurolla tänään. Levyn kokonaisuudessaan kuunneltuani se osoittautui ehkä hienoiseksi pettymykseksi - miten minulle tuli sellainen olo, että levyyn on haettu aiempaa popimpaa tuntua, osa vanhasta WW-synkkyydestä oli poissa. Last.fm määrittelee yhtyeen ruotsalaiseksi, indieksi, popiksi, rockiksi - minä sanoisin tätä iskelmä-popiksi surumielisillä sanoituksilla. Ainakaan Magnus Carlsonin (kuvassa) ääni ei ole pop/rock-genrelle tyypillisimmästä päästä!

Jotkin kappaleet tällä uusimmalla levyllä herättävät minussa hämmästystä. Sanoitukset I want to kiss you / I don't know why but it feels right / I want to see you / Shiver in the morning light esimerkiksi eivät kuulosta weepingwillowsmaisilta! Muutenkin kun tunnelma Shiver in the morning light kappaleella on niin poikkeuksellisen rakastunut ja hyvämielinen - siis hetkinen. Ja toisaalta taas tuntuu, ettei tällä levyllä ole paljoa eteenpäin menty. Hmm.

Vaikka levy ei olekaan yhtyeen vahvimmasta päästä, kaksi euroa voin maksaa pelkästään kauniista The burden -kappaleesta. Ja mahtavan herra Carlsonin äänestä!

Viime kesänä, aika lailla vuosi sitten, olin Wanajafestillä yhtyeen livekuntoakin todistamassa. Myöhäisillassa, viimeisenä yhtyeenä soitettu keikka oli yleisökadostaan huolimatta tosi liikuttava ja hieno. (Yleisökato: eturivissäkin oli väljää ja siihen pääsi koko keikan ajan!) Niin se vaan menee, että ikä tuo karismaa ja pyöreästi nelikymppisellä Carlsonilla sitä riittää. Herran esiintyminen on paljon vakuuttavampaa kuin takkutukkaisten teinipoikien tyttöjen perään ruikuttavat rakkauslaulut! Keikan jälkeen olin aivan myyty ja ihastunut Magnukseen. Ei sillä, hoitihan muukin yhtyeen väki tonttinsa hyvin.

Päivän YouTube ei kuitenkaan sisällä mitään viimeisimmän levyn kappaletta, vaan klassikoista hohdokkaimman, Weeping willows -tuotannon ehkä parhaan biisin: Touch me! Kappale on levyltä Into the light (2001).

Kuva: www.weepingwillows.nu

Kuluneen Keväät Levyt Top 3

Koska nyt on kesä (perustelut: 1. kalenteri näyttää kesäkuuta 2. olen neljän viikon kesälomalla 3. joku on varmasti nähnyt jo pääskysen), aion tehdä Last.fm:n avustuksella katsauksen siihen, mitä musaa olen kuluneena keväänä kuunnellut.

Keväinen musiikkimakuni on painottunut hyvin paljon kaikkeen kevyeen ja rentoon - syksyllä saatan taasen kaivaa järeämmät aseet esille, mutta kevään ja valon myötä en sellaista kaipaa.

Viimeisen kolmen kuukauden kuunnelluimmat levyni ovat:

1. José González: In our nature (2007)

Levy on edeltäjäänsä Veneeriä pelkistetympi sovituksiltaan, sanoitukseltaan pohdiskelevampi. Se on jonkinmoinen matka "ihmisyyden primitiiviselle puolelle". Joitain mainitakseni kappaleet käsittelevät sellaisia aiheita kuin moraali ja ihmisluonto.  Soitetuin raita levyltä on Killing for love, vaikka suosikkini kuitenkin ehkä on levyn päättävä kahdeksanminuuttinen Cycling trivialities.

2. Iron & Wine: Shepherd's dog (2007)

Varsinkin viime päivinä tunnun kuunnelleen tätä levyä tauottomasti. Tutustuin Iron & Wineen talvella (olipa muuten Sam Beam Rautoineen ja viineineen kolmas merkintäni tässä blogissa!) Our endless numbered days -levyn muodossa ja ihastuin. Hieman myöhemmin tuli ostettua tämä Shepherd's dog, johon olen aivan rakastunut. Sain ystävänikin ostamaan tämän levyn pelkällä hehkutuksellani, mutta - noh - hän ei siitä loppujen lopuksi innostunut ilmeisesti aivan yhtä paljon kuin allekirjoittanut. Henkilökohtainen suosikkini kahdentoista kappaleen joukosta on House by the sea. Kiitän vinkkauksesta tämän levyn suuntaan lukijaani Anssia, joka kommentissaan vinkkasi tämän levyn olevan mielestään viime vuoden paras levy, koko maailmassa. Taidan minäkin vielä myöhäisheränneenä yhtyä mielipiteeseen!

3. Devendra Banhart: Smokey rolls down thunder canyon (2007)

Kolmantena minuun on kuluneena keväänä iskenyt amerikkalainen kummajaisfolk Devendra Banhartin muodossa. Vasta levyn ostettuani ja sitä jonkin aikaa kuunneltuani minulle selvisi, että levyn ensimmäisessä kappaleessa, Cristobal, laulaa meksikolainen näyttelijäsuosikkini, ihana Gael García Bernal - joka ei ainakaan tee kappaleesta yhtään huonompaa. Smokey rolls down thunder canyon on hauskalla tavalla sekoitus niin monenlaista musiikkia olematta kuitenkaan sekava tai epäyhtenäinen. Puolivälistä löytyy uinumisvaihe, keskiväli sisältää meneviä jopa bilehenkisiä kappaleita ja niin edelleen. Alkuun suosikkini oli huikea Seahorse, tällä hetkellä miellyttää vanhat iskelmät mieleen tuova Shabop shalom. Tämä levy vaatii aikaa ja keskittymistä, mutta myös palkitsee.

Loppujen lopuksi näissä kolmessa albumissa on hämmentävän paljon yhteistä. Kaikki mieslaulajia, singer-songwritereita, kaikki kolme levyä ovat melko vähäeleisiä. Siihen on kai hyvä kiteyttää mennyt kevät musiikilliselta anniltaan minun kohdaltani!

Long Live José

Kuten olen aiemmin kertonut, pidän José Gonzálezista. Pidän melkein kaikesta häneen liittyvästä. Viimeisimpänä José tuli mieleen Zero 7:n The Garden -albumia kuunnellessa - mies laulaa levyllä ainakin kappaleilla Left behind, Today, Future sekä Crosses, joka onkin Josén oma kipale Veneer-levyltä zerosevenmäisemmillä soundeilla vaan. Kunhan jaksan, voisin myöhemmin hehkuttaa hieman lisää tuota vuoden 2006 mahdollisesti parasta albumia.

Tänään kävin myös YouTubessa ihastelemassa ruotsalaisen elektroduo The Knifen (kuvassa yllä) versiota Josén Heartbeats-kappaleesta ja kieltämättä se oli ihan vakuuttava. Soundi on hiukan löysä (mutta ilmeisesti tämä on aika The Knifelle ominaista?), mutta mielestäni oikealla tavalla. Eihän neljän minuutin munaakaan laiskuuden vuoksi keitetä neljää minuuttia kahdeksan sijasta: joskus löysä vaan on parempi! Video biisille on melko vaatimaton (ei välttämättä huonolla tavalla), mutta pidän noista skeittaajista.

Voisin nyt niin kuvitella itseni vähän väsyneessä humalassa Dynamon tanssilattialle laiskasti liikuttelemaan jalkojani näissä tahdeissa..

Kuva: MySpace

Ihanat naislaulajat vol. 3: Anna Ternheim

Jostain ihmeen syystä Anna Ternheim on taas yksi niistä muusikoista, joiden tuotanto on mennyt minulta aivan ohi korvien. Eilen töissä selailin kuuden euron levyerää ja satuin sieltä löytämään Anna Ternheimin 2006 julkaistun levyn Separation road. Nimi oli tuttu, ehkä joku kaverini kuunteleekin tätä, joten halvan hinnan vuoksi päätin ottaa levyn kuunteluun.

Kattavaan tutkiskeluun ei työnteolta ollut aikaa, mutta mieleen jäi heti voimakkaasti ruotsalainen nuotti ääntämyksessä. Vaan eihän se haittaa, kun olen nykyään ihan rakastunut kaikenlaisiin aksentteihin! (Toinen ihana on ranskalaisen bossa novaksi hittejä vääntävän Nouvelle Vaguen Love will tear us apart -cover suloisen aksenttinsa vuoksi!) Kansilehdykkää selasin vähäsen - melko synkkää tunnelmaa, sanoitukset vaikuttavat surullisilta.

Tänään päädyin MySpaceen kuuntelemaan muutamia biisejä - onnekseni sattuivat vielä olemaan levyltä, jonka olen ostamassa. Duettona miehen kanssa laulettu Lovers dream on äkkiseltään kuunneltuna nätti rakkauslaulu, kaunis No subtle men soljuu ihanasti eteenpäin melkeinpä pelkän laulun varassa, Girl laying down -kappaleessa taas kuuluu varsinkin se ruotsalainen ääntämys. Jousia käytetään taidolla ja pianoa on paljon, mutta silti laulu näyttelee merkittävintä osaa.

Tässä on jotain kaunista, kaipausta, nähtyä elämää. Separation road on varmasti ostamisen arvoinen levy - ja kuudella eurolla pakollinen hankinta!

Kuva: http://www.myspace.com/annaternheim

Mies Ja Kitara: José González

Rakastan José Gonzálezin simppeleitä, mutta ajatuksellisia sanoituksia, akustisen kitaran tunnelmaa, tätä kaikkea! Miehen musiikki on vaan niin täydellistä kuunneltavaa: illalla yksin kotona, kuulokkeilla, uppoutuen, sängyllä pötkötellen, hyvistä kaiuttimista.. 

2003 julkaistulta Veneer-levyltä yksi suosikeistani on Crosses. Sanoitukset ovat jotenkin lohduttavat “eksyksissä olevalle” (huolimattakin hieman hartaasta tunnelmasta):

Don't you know that I'll be around to guide you
Through your weakest moments to leave them behind you
Returning nightmares only shadows
We'll cast some light and you'll be alright for now

Crosses all over, heavy on your shoulders
The sirens inside you waiting to step forward
Disturbing silence darkens your sight
We'll cast some light and you'll be alright for now

Crosses all over the boulevard

The streets outside your window overflooded
People staring they know you've been broken
Repeatedly reminded by the looks on their faces
Ignore them tonight and you'll be alright
We'll cast some light and you'll be alright

Ostin eilen José Gonzálezin uusimman albumin, In our naturen. Musiikillisestihan se on hyvin samanlaista kuin edellinenkin levy, mutta lisää uusia ihastuttavia sanoituksia, yksi Massive Attack -cover (Teardrop), ehkä hieman pelkistetympi tunnelma - tekee tehtävänsä, täyttää annetut odotukset. Olen täydellisen tyytyväinen.

José González on tulossa 28. huhtikuuta Kulttuuritalolle Helsinkiin soittamaan. Liput 39 euroa! Se on paljon, vaikka ottaisi huomioon senkin, että samalla rahalla näkee toisenkin kokoonpanon, lähinnä akustista folkia esittävän Death Vesselin. Nytpä pääsen muuten sanomaan, että minä olenkin Josén jo kerran nähnyt - ja sanon muuten, että varmaan kahdeksasosalla tuosta hinnasta. Olin 2004 Turun Klubilla SUE-illassa, jossa esiintyivät José, Sela sekä Lapko, jonka olin noihin aikoihin löytänyt. Lapkoa olin lähinnä mennyt katsomaan, mutta Joséstakin muistan sen tunnelman. Mies kitaransa kanssa istuu lavalla, soittaa, ottaa yleisön omakseen. Sellaisessa on jotain erityistä, tiedättekö.

Käykäähän kiinnostuneet katsastamassa myös herran nettisivut osoitteessa http://www.jose-gonzalez.com. Heti alkuunsa paukahtaa käytiin musiikkivideo, joita sivuilla on katsottavana useampiakin - myös aiemmin hehkutetusta Crosses-kipaleesta.

Kuva: www.jose-gonzalez.com / Fredrik Egerstrand