Olavi On Hullu (Ja Ihana)

Olen ehkä rakastunut erääseen suomalaiseen muusikkopoikaan. Kuin mikäkin teinityttö! Hän on 25-vuotias, tummatukkainen, soittaa kitaraa ja kirjoittaa lauluja. Ja näyttelee. Ja hänen nimensä on liippaa hauskan läheltä Suomen yhden tunnetuimman tangolaulajan nimeä.

Hän on tietysti Olavi Uusivirta.

Voisin oikeastaan sanoa, että en tiedä, mitä tapahtui. Ensin tuli Spotify, sitten pienet valkoiset Genelecini soittivat Olavia. Ja kohta aloin jo käyttää nimeä Ihana Olavi. Eikä aikaakaan, kun puoliso kotona jo valitti, että taas tätä tyttöjen musiikkia. (Hah, taisit juuri jäädä kakkoseksi! Ei sentään pahasti, koska ainakin ylläolevassa kuvassa Olavi näyttää tyyliltään aika paljonkin samalta kuin toinen puoliskoni, miinus silmälasit.)

Asiaan. Olavi Uusivirran kolmas levy, reilu vuosi sitten ilmestynyt Minä olen hullu on yksinkertaisesti hyvä levy. Se ei ole sitä radioystävällistä kepeää ihankivaa poppia, miksikä sen ehkä voisi mieltää. Ainakaan pelkästään. Siellä ei juuri ole Raivo härän, Me ei kuolla koskaan tai Irrallaan -biisien kaltaisia hittejä, mutta loistavia kappaleita levyllä on sitäkin enemmän: Viimeinen kesä, Löysäläisen laulu, Ukonlintu ja virvaliekki... Ennen kaikkea kokonaisuus on yhtenäinen, hieno ja omaleimainen. Olavin musiikki on kuin hänen tyylinsä: molemmat ovat selkeästi muuttuneet uran varrella. Ja niin sen pitää ollakin.

Silti silmäni hiukan pyöristyivät, kun Rumban nettisivuilta luin Kai Latvalehdon arvostelua: "Sanoittajana yksikään alle kolmikymppinen suomalainen miesrokkari ei tällä hetkellä yllä Uusivirran tasolle." Hetken mietittyäni totesin, että olen kyllä samaa mieltä. (Joskin toisen hetken mietittyäni tuumasin, että eipä niitä kategoriaan sopivia tunnettuja muusikoitakaan mahdottoman paljoa ole.) Olavi on poikkeuksellisen hyvä sanoittaja, joka osaa hakea myös sellaista mennen ajan tunnelmaa biiseihinsä. Ei voi kuin nostaa hattua – harva suomenkielinen musiikki minua näin houkuttelee.

Ainoa asia mikä tässä harmittaa, on tietysti se, ettei herralla ole kesällä yhtään keikkoja. Olen taas auttamattomasti myöhässä – no, onhan Hullukin julkaistu jo yli vuosi sitten.

Ja koska blogipäivitys ei ole mitään ilman muutamaa YouTube-videota (...), loppuun vielä sitä Olavia, mihin ehkä suuri yleisö on tottunut...

...sekä sitä toista puolta, mikä levyltäkin löytyy:

En oikein osaa päättää, kummasta pidän enemmän.

Kuva: Savon Sanomat

Syntymäpäiväonnittelut!

Yksi suomalaisista tarinankertojasuosikeistani on ehdottomasti Kauko Röyhkä. Miehellä on sana hallussa! Laulujen ja kirjojen muodossa hän kertoo viehättävän sekopäisiä tarinoita erilaisista ihmiskohtaloista ja sattumuksista. Röyhkän kirjat olen melkein kaikki lukenut ja suosittelen etenkin Kahta aurinkoa kaikille. Loistava, erilainen sotakirja, joka ylsi aikanaan Finlandia-ehdokkaaksikin.

Röyhkältä on tullut pitkälti yli kaksikymmentä albumia sekä lisäksi minialbumeita ja kokoelmia (kolmetoista kappaletta!) - taso ehkä on vähän vaihdellut herran melkein kolmekymmentävuotisen uran aikana. Röyhkä on mielenkiintoinen persoona, josta varmaan jokaisella on näkemyksensä. Tänään tämä kulttuuripersoona täytää 50 vuotta - siispä onnea!

Kuva: DexViihde

Suosikin Paluu

Seuraa uutisia suomalaisesta musiikista - vasta kun niin julistin, etten juuri suomenkielistä kuuntele!

Eilen korviini kiiri nimittäin kuumia uutisia: Tehosekoitin palaa lavoille kesällä! Viisi vuotta sitten lopettanut Tehosekoitin esiintyy kesällä muutamilla festivaaleilla: Ruisrockissa, Raumanmeren juhannuksessa, Himos Festivaleilla, Suomi-ilmiössä (Oulussa) ja Tammerfestissä.

Tehosekoitin on kyllä ollut mitä erinomaisin livebändi. Aina kova meno ja biisit on hyviä! Tuli käytyä jäähyväiskiertueellakin Turun Klubilla vielä katsomassa, silloin vuonna 2004. Toivottavasti kesällä tiemme kohtaavat ja pääsen keikalle vielä kerran! (Minä kun en kovin innoissani tuosta kotikaupunkini Ruisrockista ole...)

Yhtyeellä on aina paikka sydämessäni. Yksi hauska muisto liittyy rippijuhliini, lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Serkkuni (jo aikuiset) olivat askarrelleet minulle kortin ja kirjoittaneet sinne sanoja Tehosekoittimen Maailma on sun -kappaleesta!

Nosta kasvot ylös sateeseen
Katso lintujen lentoa
Ne ei kylvä, ei ne satoa korjaa
Mut niil on tarpeeks kaikkea

Oi niitä aikoja!

Päänsisäinen Kriisi

Tänään herätessäni päässäni soi jostain käsittämättömästä syystä Ismo Alangon Kriisistä kriisiin. Tuo innoitti kaivamaan muutamat vanhat Ismo-levyt esille! (Eipä niitäkään tosin ollut näissä maisemissa kahta enempää.)

Miehen musiikkia tuli kuunneltua enemmän nuoruusvuosina - joka ei omalla kohdallani kylläkään tarkoita Hassisen kone- ja Sielun veljet -vaiheita, paitsi marginaalisesti. Alangolla on monia oivaltavia sanoituksia, mikä on varmaan suurin syy siihen, että ylipäätään jossain määrin pidän kyseisestä musiikista. Suomenkielisessä musiikissa ehkä omalla kohdallani eniten häiritsee huonot/korviinpistävät/provokatiiviset/ärsyttävät sanoitukset. Omalla äidinkielellä lauletussa musiikissa tällaiset asiat ovat niin selkeitä - häiritsee, jos joku “ei toimi”.

Laskin äsken huvikseni, paljonko suomenkielistä musiikkia kirjastoissani on. Yksitoista yhtyettä, joista Egotrippi on ehkä ainoa, joka on mielestäni aivan erinomaisen ihana. Esimerkiksi tämä parin vuoden takainen Asfaltin pinta -kappale ja video! Tyttömusiikkia ehkä parhaimmillaan. Ja minulla ainakin tällainen tunnelmointivideo laukaisee hillittömän kaipauksen kesään!



Mitä mieltä sinä olet: onko suomenkielinen musiikki mistään kotoisin?

Mietin vielä, kertooko tuo nyt jostain, kun päässäni soi moinen kriisibiisi. Olenko jotenkin tavallista stressaantuneempi? Freudilaiset tulkitsevat unia, mutta kuka tulkitsee päässä soivia kappaleita? Cyanide and Happinessissa vaivan takia mentiin oikein lääkäriin. Heh!

Kuva: Magnus Scharmanoff

Parasta vuodelta 2006

Viime vuoden kesänä minä ja varmasti jokunen muukin tanssahtelimme progetunnelmissa 2006 julkaistun Von Hertzen Brothersin Approach-levyn parissa. Miten oivallinen ja hyväntuulinen levy tuo onkaan! Suosikkilauluni kyseiseltä läpyskältä on useiden kuuntelujen jälkeen Let thy will be done. Ne kitarat! Tuo mieskuoro! Stemmat! TOI-MII!

Näin tyttönä isoin ongelmani onkin enää päättää, kuka on veljeksistä se ihanin!

Soittimellisesti Omituisten Kokoonpanojen Ilta

Menin kuin meninkin eilen tuolle keikalle, josta edellisessä merkinnässä kirjoitin. Jostain syystä nykyään tulee kovin vähän keikoilla käytyä - johtunee osaksi työajoistani, kun joudun harvinaisen usein viikonloppunakin töissä päivystämään (en enää kauaa!). Nyt oli kuitenkin sopivassa saumassa tämä keikka, joten ei kun MENOKS!

Nyt teille paljastuu myös karu totuus valokuvaustaidoistani hämärässä keikkasalissa. Pahoittelen kuvan pienuutta; tämä ulko asuni ei selvästikään tahdo julkaista kovin leveitä kuvia.

Berliinistä Turkuun saapunut Eagle Boston oli kokoonpanossaan omituinen. Siis kaksi bassoa, syntikka ja rummut? Selvä. Rumpali oli pukeutunut luurankoasuun ja maalannut kasvonsa mustiksi, miesbasistilla oli hopeanväriset avaruuskengät ja tuo musta-punainen peruukki, laulajalla oli kotkabootsit. Todella mielenkiintoista.. Syntikkamiehessä vaan ei tainnut olla mitään kummallisuuksia. Keikalla oli lähes kiusallisen vähän ihmisiä (ja vielä kolme maksanutta katsojaa vähemmän: pääsimme listalle, kiitos baarimikkoystävän!) eikä tunnelma oikein noussut missään vaiheessa. Yhtye näytti hauskalta, mutta kuulosti - hmm - lattealta. Harmikseni pitää sanoa, etten vielä MySpace-kuuntelujen ja tämän keikankaan jälkeen muista yhtäkään biisiä.

Toisin kuin Eagle Bostonin, Astrid Swanin suhteen minulla sentään oli jonkilaiset odotukset. Ikäväkseni pitää sanoa, että hieman metsään mentiin tässäkin - harvoin hyvä setti lähtee pelkästään syntikoista ja rummuista. Taisi tuo Astrid kyllä sanoa, että tämä on vasta heidän kolmas duo-keikkansa. Jotain siitä puuttui ja muutamat tunnistamani kappaleet kuulostivat nekin varsin erilaisilta kuin albumiversiot. Onnistuneena extrana oli viimeinen laulu, jonka aikana lavalle kipusi myös Eagle Boston! Toteutus oli ihan toimiva. Ei tämä Astridin keikka huono ollut, odotin kai vaan jotain vähemmän taiteellista.

Kaiken kaikkiaan ilta oli siis keskimääräisen hauska. Molemmat kokoonpanot olivat hieman poikkeuksellisia, kumpikaan illan esiintyjistä ei ollut hermoillekäyvän alatasoinen, olut oli halpaa eikä loppunut kesken ja seura oli tykättävää!

Kuvat: omia

Back to 80's: Johannes Rojola

Eilen Turun Klubilla oli HITTO-klubi, jossa DJ:t keskittyivät ihmisten tanssittamiseen lähinnä melko techno-henkisellä musiikilla. Illan kohokohtana yhden maissa esiintyi Johannes Rojola, kuin suoraan 80-luvulta! Esitystä ei voinut seurata ilman leveää virnettä aika ajoin. Mitä muuta voi sanoa miehestä, jonka vaalea takatukka on kuin vesiputous, päällä komeilee liila Ball-liivi, taustat hakkaa elektrobiittiä, joka on kuin herran syntymävuodelta (1982) ja päälle hän soittaa sylissään pitämäänsä keyboardia? Todellakin! Jos ei muuta, niin tässä on ainakin sellainen omantienkulkija että.

Monikin lähde netissä tarjoaa hänen musiikkiaan: MySpace, Last.fm sekä nettisivut osoitteessa johannesrojola.com. Jo sivujen ulkoasu itsessään kertoo hyvin, hyvin paljon. Jos haluat kuunnella, tutustu esimerkiksi 2007 kesähittiin Lennetään avaruustanssiin. Sen voit ladata ilmaiseksi Last.fm:stä.

Kuva: Last.fm

Ihanat Naislaulajat vol. 2: Jenni Vartiainen

Jos ajattelisin esimerkiksi sellaista asiaa kuin uskottavuus, en varmaan olisi tullut ostaneeksi Jenni Vartiaisen levyä. Miten kukaan itseäänkunnioittava musiikkidiggari keksii hankkia Popstars-ohjelmasta sikinneen entisen Gimmel-tähden soololevyn? Yksinkertaisesti siten, että levy on vakuuttavan hyvä. Nyt samaa kertoo myös Emma-gaala, sillä:

Vuoden debyyttialbumi: Jenni Vartiainen - Ihmisten edessä

Vuoden biisi: Jenni Vartiainen - Ihmisten edessä (säv. ja san. Teemu Brunila)

Tahattomasti altistuin kuulemaan Jennin debyyttiä töissä erään kollegan ahkerasti soiteltua sitä. Uudelleen ja uudelleen ja kohta huomasin jo itsekin soittelevani levyä ja biisit jäivät soimaan päähäni. Yhtenä joulukuisena päivänä kaverin luona kyläillessä Ihmisten edessä soi radiossa ja minulle tuli hirveä hinku saada levy viimein omaksi. Ei muuta kuin levykaupan kautta kotiin! 21,70 € ja albumi oli minun. Kotona tätä piti kuunnella kuulokkeilla, vähän vältellä sitä, että poikaystävä näkisi. Miten tällainen oikein sopii imagooni ja hyvään musiikkimakuuni!

Koska en radiota juuri kuuntele, ensimmäinen minun korviini kantautunut Jenni Vartiaisen hitti oli levyn nimibiisi Ihmisten edessä. Mielestäni kuitenkin ensimmäinen radiosoittoon päässyt kappale Tunnoton on kaikessa herkkyydessään ja ihanissa banjoiluissaan vieläkin parempi kipale - nimeäisin sen ehkä parhaaksi koko levyltä. Lisäksi itseä säväyttää sanoitus, joka ei ole aivan mitään tavallista radiosoittoon: "Tahdoit niin uskoa / että olet mun ainoa / Mutta tunnoton oon / mulle käy kuka vaan / etkä pysty mua satuttamaan.." Ei mitään siirapinvaluttelua ihanasta, ikuisesta rakkaudesta!

Ihanaa, herkkää, eteeristä. Muita suosikkeja levyltä ovat Vedenalaista, Kerro miltä se tuntuu ja Massive attack -henkiseksi kehuttu Mandartania. Huonoa biisiä tältä levyltä on vaikea löytää, notta suosittelen!

On Popstarsistakin siis seurannut jotain hyvää: Jenni Vartiainen ja PMMP.

Kuva: www.jennivartiainen.fi

Ihanat Naislaulajat vol. 1 ja Viikonlopun Cover

Astrid Swanin uuden levyn, Spartan Picnicin, arvosteluja lukiessani päädyin neitokaisen MySpaceen toivossa kuulla albumilta muutama biisilohkaisu. Sieltähän niitä löytyi, kolmekin kappaletta (As long as it's not you, Sea life ja This could be mother's milk) sekä melko yllättävä cover The Killersin When you were youngista!

Partainen miesrock on Astrid Swanin käsissä muuttunut herkäksi nainen ja piano -kappaleeksi. Ihan mielenkiintoisen vaihteleva biisi - joskaan se ei varsinaisesti kuulosta siltä, että sen eteen olisi maailman eniten jaksettu nähdä vaivaa. Ehkä selitys vähän hapuilevan kuuloiseen lauluääneen löytyy siitä, että muilla kappaleilla on niin paljon enemmän instrumentteja eikä lauluun kiinnitä samalla tavalla huomiota. Joka tapauksessa, ihan hauska ylläri tämä oli! Coverin pääset kuuntelemaan ylläolevasta MySpace-linkistä.

Tämä Astrid-neito on oikeastaan ihan mielenkiintoinen tuttavuus. Muutamaan otteeseen tässä kuunneltuani olen alkanut vallankin pitämään lauluista, esimerkiksi juuri Sea life miellyttää. Pienesti toivon, että levyn hinta vähän laskisi - se saattaisi hyvinkin päätyä vielä levyhyllyyni.

Astrid Swan keikkailee:

3.4. Turku, Klubi

9.4. Tampere, Klubi (w/ Anna Järvinen)

10.4. Jyväskylä, Poppari

12.4. Joensuu, Karjalatalon kellari

24.5. Helsinki, Gloria (ikärajaton)

Kiinnostuneiden kannattaa myös vierailla laulajan kotisivuilla osoitteessa www.astridswan.com.

EDIT: Totta tosiaan, When you were young -cover on siis livenauhoitus eli siinä selitys ns. viimeistelemättömyyden tuntuun!