Hienoja Ovat Islantilaiset

Sunnuntain Helsingin sanomat kirjoitti Islannin maineesta hienona maana. Aihe on nyt hieman kaukana musiikista, mutta lehti kirjoitti muun muassa, että Islanti on muiden silmissä niin kelpo ja kunnollinen pikkumaa, että. Islanti halutaan EU:n jäseneksi, vaikka tavallisesti niin tarkkoja ollaankin tiettyjen, muun muassa taloudellisten, kriteerien täyttymisestä. Hyvä ettei tuo pieni saari jo pian uppoa moiseen finanssikriisiin! Musiikkiasiaan: Helsingin sanomien toimitajat, tai kuka lie, olikin keksinyt, että Islannin mainio, maanläheinen ja sympaattinen maine on paljon sieltä lähtöisin olevan musiikki- ja kulttuuriskenen aikaansaamaa. Kuka voisi paljon muuta väittää? Kuka tietää Islannista jotain muuta kuin Björkin tai Sigur Rósin (tai luonnonihmeet, mutta unohdetaan ne nyt)? Tai kirjailijat, joita niitäkin pieneen maahan mahtuu muutama lahjakas. Jutussa oli mainittu juuri Björk, joka on perustanut sijoitusrahaston kantaakseen oman kortensa kekoon maan taloustilanteen parantamiseksi.

Islannissa kaikki tosiaan tuntuu olevan toisenlaista. En tiedä mitä maata, tai mistä tulevaa musiikkia, siihen ylipäätään voisi verrata. Yhdestä jos toisesta islantilaisaktista ole minäkin täällä kirjoittanut ja taas palaan aiheeseen. Viime aikoina minua ovat ilahduttaneet vuonna 1997 perustetun Múm-yhtyeen videot, joita tässä olen katsellut! Muun muassa tämä, Rhubarbidoo. Tästä on vaikea päätellä, viekö musiikki piirrosta vai piirros musiikkia eteenpäin! Aivan kuin olisi taas lapsi, jossain tuolla kultaisella kahdeksankymmentäluvulla, niin somaa tämä on.



Jos Rhubarbidoo oli piirrettymäinen, They made frogs smoke til they exploded on ehkä sen esiaste - luonnoslehtiö. Mutta hei: tässähän on samoja juttuja kuin Go go smear the poison ivyn kansissa! Minusta on edelleen silkkaa nerokkuutta laittaa vaihdettavat, samaa teemaa jatkavat kansilehdet albumiin. Ja vielä kierrätyspahvi - kaikki tukee tunnelmaa!



Aivan yhtä lapsenomaista sisältöä sen sijaan ei ollut 2002 vuonna julkaistun Finally we are no one -levyn Green grass of tunnelin videolla. Aivan mielettömän kaunis video, in my opinion.

Merkittäviä Kansia Viime Vuodelta

Syksyisen hiljaiseloni vuoksi pureudun viime vuoden kansitaiteisiinkin vasta nyt, yli kuukauden jälkijunassa. Vuoden 2008 viimeinen Rumba (23+24/2008) listasi vuoden merkittävimpiä muusikoita, levyjä, kappaleita ynnä muita. Juorukellot kalkattivat minullekin tiedon, että ystäväni tekemät levynkannet on palkittu!

Näin sanoo Rumba: “Metallibändi Havoc Unitin levynkannet ovat pakkauskokonaisuutena yhdet vuoden viimeistellyimmistä kotimaisista kansista. Yhdistellen gotiikan, jugendin ja sosialistisen realismin parhaita paloja on turkulainen grafikko Ville Kaisla onnistunut visualisoimaan industrial-henkisen yhtyeen musiikin levyn kuoriin. Uudella tavoin klassista henkeä huokuvat kannet saavat vielä lisäpontta käytetystä kierrätyskartongista.”

Maininta meni aivan oikeaan osoitteeseen, sillä nuo todella ovat erittäin komeat kannet. Kokonaisuus ei kylläkään pääse oikeuksiinsa yhdessä pienessä kuvassa netissä tai lehdessä, sillä sisällä on lisää hienouksia. Hyvä Ville!

Muut neljä kansitaiteen sarjassa mainittua olivat Portisheadin Third, The Little Onesin Morning tide, The Soundtrack of our livesin Communion sekä Anna Abreun Now (kuvat linkkien takana).

Viimeistä Viikkoa Viedään!

Sunnuntaisella Helsinki-reissulla tuli Sigur Rósin keikan lisäksi käytyä katsomassa Tennispalatsissa alankomaalaisen valokuvaaja/ohjaaja Anton Corbijnin näyttely. Kaikki Helsingissä liikkuvat (tai jopa siellä asuvat) musiikin ystävät, kipaiskaapa ihmeessä katsomaan tuo retrospektiivi - jos tämän viikon aikana vielä kerkiätte! Itse olin lähes tulkoon mattimyöhäisten joukossa ja hyvä, kun ylipäätään tuli mentyä.

Näyttely koostuu Corbijnin neljästä keskeisestä valokuvasarjasta vuosilta 1976-2002. Omaan silmään vakuuttavin oli alkupään sarja Famouz (1975-1988), jonka työt olivat kaikki mustavalkoisia ja suuria, rakeisia kauniilla ja pehmeällä tavalla. Kuvattavina olivat muun muassa Kraftwerkin herrat, yllä oleva Miles Davis, David Bowie sekä Bono.

Toinen osa näyttelystä (Star trak -sarja) oli enemmän muotokuvamaisia ja niissä näkyi muusikoiden lisäksi myös näyttelijöitä, taiteilijoita ja elokuvaohjaajia. Kolmanteen sarjaan (33 still lives) oli saatu jo enemmän väriä, kuvat oli otettu paparazzimaisesti lavastetuissa tilanteissa. Sarjasta löytyi myös ihana Björk!

Famouzin lisäksi toinen erityisesti mieleenjäänyt oli a. somebody -sarja, joka koostui Corbijnin omakuvista - mutta ei aivan tavallisista sellaisista! Kuvissa mies on ehostanut itsensä malliensa näköisiksi, ihailemikseen muusikoiksi: Bob Marleyksi, Jeff Buckleyksi, Sid Viciousiksi, Jimi Hendrixiksi.. Varsin hauska idea! Kyseisestä sarjasta seuralaisia nauratti kovin esimerkiksi teos a. mercury:

Anton Corbijn -retrospektiivi Tennispalatsissa 31.8.2008 asti, liput 7 €.

Kuvat: Anton Corbijn

Wendy Lynch Photography

Tästä tämä alkaa, asian sivuuttaminen. Tällä kertaa kyse nimittäin ei ole suoranaisesti musiikista, kyse on bändikuvista.

Jokin aika sitten kirjoitin uudesta tuttavuudestani Iron & Winesta ja kuvia siitä googlettaessani päädyin Wendy Lynchin galleriaan. Tänään minulla oli paremmin aikaa ja muistin asian: kävin tutkailemassa kaikki sivun bändikuvat läpi. Ihastuttavia! Vielä mukavamman asiasta tekee se, että bändien joukossa on monia omia suosikkejani sekä niitä, joissa olisi ainesta suosikeiksi. Tässä muutama omaa silmää miellyttävä otos:

Emily Haines, Metric

Interpol

Neil Hannon, The Divine Comedy

Nämä ja paljon muita silmäähiveleviä bändikuvia: http://www.wendylynchphotography.com