Feelgood-biisi Blogaajatoveriltani

Mistä musiikkiblogaajat saavat inspiraatiota ja keksivät aiheensa? Itse tykkään ammentaa ideoita ja hakea uusia rytmejä - mistäpä muualtakaan kuin - muista musiikkiblogeista! Radio on aivan liian yksipuolinen ja ne kanavat, jotka eivät ole yksipuolisia, ovat muuten tarjonnaltaan kummallisia. Lehtiä olen nykyään laiska lukemaan ja tarjonta on niin valtavaa, ettei sieltä aina jaksa etsiä sitä pientä osaa, joka itseä sattuisi kiinnostamaan. Kannattaa siis etsiä muutama musiikkiblogi, jonka kirjoittajat kuuntelevat samankaltaista musiikkia, mistä itse pitää - silloin lienee jo aikamoisten löytöjen lähteellä! Etsinnät voi aloittaa esimerkiksi sivun vasemmasta reunasta, jossa on listattuna muutamia minun mielestäni erinomaisia musiikkiblogeja.

Anssi vasta eilettäin postasi Pienet nuotit -blogiinsa kalifornialaisyhtye Port O'Brienin videon I woke up today. Katsoin sen ja olin kolmessa ja puolessa minuutissa ihan myyty ja leveä hymy huulilla! Ihana, hyväntuulisin kappale pitkään aikaan. Tekee mieli tanssahdella ja laulaa mukana!



Piti sitten muutenkin vähän yhtyeeseen tutustua. MySpacessa on viisi biisiä kuultavana - eivät aivan yhtä rytmikkäitä kuin edelläesitetty, mutta varsin kivoja joka tapauksessa. Etenkin Fisherman's son! Ja Close the lid! Ensimmäinen yhtymäkohtani muuhun musiikkiin olin ruotsalainen Peter Björn and John, jonka muutaman vuoden takaista vihellyshittiä Young folks ei varmaan kukaan voi olla muistamatta. Ehkä yhtyeissä on jotain samaa?

Port O'Brien on julkaissut kaksi albumia, All we could do was sing ja The wind and the swell. Ja ne, tai ainakin jompi kumpi niistä, taisi juuri päätyä himottavien levyjeni listaan.

Sunnuntai-illan Nynnyindieannos: Great Lake Swimmers

Olen tänään YouTuben ja MySpacen kautta kuunnellut kanadalaisyhtyettä Great lake swimmers. Musikantit asettuvat jota kuinkin samaan kategoriaan muun muassa Sufjan Stevensin, Bonnie ‘Prince’ Billyn ja rakastamani Iron & Winen kanssa. Ja laulaja on ulkonäöltään kuin hassu sekoitus Coldplayn Chris Martinia ja Flight of the Concordsin Bretiä!

Videoiden kauneinta antia edustaa biisi To leave it behind. Ihana kesä, ranta, surusilmäinen mies ja seepiasävyt! Olen muutenkin jo ikävöinyt kesää eikä tämä ainakaan auta siihen. Vai mitä sinä sanot?



Biiseistä tykkään enemmän singlekipaleesta Your rocky spine, jossa soittimien skaalakin on vähän monipuolisempi. (Mandoliini! Jess!) Kaiken kaikkiaan somia kappaleita, joita kuuntelee mielellään.



Löysin myös sattumalta sivun, josta voi ladata yhtyeen tarjoaman ilmaisen viisi kappaletta kattavan EP:n! Käyhän lataamassa täältä, jos kiinnostuit.

Kuva: Last.fm

Kuluneen Kesän Levyt Top 3

Enää ei voi kiistää, etteikö jo olisi syksy. Syyskuun ensimmäisen päivän kunniaksi (viileiden ilmojen mitenkään asiaan vaikuttamatta) vedin tänään tutut punaiset lapaset käteeni, kun poljin kouluun. Syyskuun alkamisen kunniaksi tutkaisempa vielä senkin, mitä kesäkuukausina tuli kuunneltua!

1. Isobel Campbell & Mark Lanegan: Sunday at Devil Dirt

Erinomaisen hieno folk-henkinen levy, josta kirjoitin jo aiemmin. Kestää kuuntelua ja olen edelleen (tosiaan, melkein kahden kuukauden kuluttua) aivan samaa mieltä.

2. Isobel Campbell & Mark Lanegan: Ballad of the Broken Seas

Tästä levystä tuli pakkohankinta, kun Sunday at devil dirt osoittautui niin erinomaiseksi. Uudempaan verrattuna tämän levyn tunnelma on vielä pienimuotoisempi, herkempi, ehkä tietyllä tapaa suloisempi. Uudempi levy on enemmän sellaista hieman rujonkaunista. Campbell & Lanegan -yhdistelmä on yksinkertaisesti ihana ja toimii kuin piri.

3. 16 Horsepower: Secret south

Kuuntelen sitä mitä mainostan! 16 horsepoweristakin kirjoitin taannoin. Toimii niin monissa tilanteissa, siksipä tämä altsu-country-levy onkin päätynyt myös puhelimeeni.

Arvontakin on nyt arvottu. Kommenttien vähyyden vuoksi päädyin arpomaan vain yhden levyn - ja se menee Anssille! Otahan yhteyttä, niin laitan levyn postiin. 

16 horsepower = 11 931.1979 watts

Tarkoitukseni oli hieman googletella yhtyettä nimeltä 16 Horsepower ja otsikossa se, mitä tuo hakukoneystävämme ensimmäiseksi kertoi. Kiitos tiedosta, mutta tämä ei ollut aivan se, mitä etsin!

Kuukausi-pari sitten uuden musiikin kaipuussani siirtelin miehen levyhyllystä kaksi albumillista tätä alternative-countrya koneelleni - ja pian se mahtuu jo viidentoista kuunnelluimman yhtyeen joukkoon Last.fm:ssäni! Paremmalla (tai no, ainakin älykkäämmällä) puoliskollani on tapana kuunnella hieman minua marginaalisempaa musiikkia - Biosphereä, Bohren & der Club of gorea, Tim Heckeriä, noisea, neo-folkia, IDM:ää, ambientia ja sitä rataa. Läheskään kaikista hänen musiikillisista aivoituksistaan en jaksa ottaa selvää enkä miettiä, mikä kuuluu siihen osastoon, josta saattaisin löytää jotain tykättävää.

Eteen osuneet Heppavoimat olivat kuitenkin harvinaisen onnistunut löydös.

16 Horsepower on 1992 perustettu vaihtoehto-country-rockia soittava yhtye Denveristä, Coloradosta. David Eugene Edwards (laulu, kitarat), Pascal Humbert (basso) ja Jean-Yves Tola (lyömäsoittimet) musisoivat yhdessä vuoteen 2005 asti, jolloin yhtye hajosi erimielisyyksien vuoksi. Tänä päivänä Edwards ja Humbert soittavat yhdessä Woven handissa.

16 Horsepowerin lauluista löytyy huomattavat määrät myös uskonnollista viestiä ja kristillistä tematiikkaa. Onneksi harvoin kuitenkaan niin suorassa muodossa, että tällainen paatunut kirkosta eronnut sielu siitä ahdistuisi!

  

Itse olen kuunnellut vuonna 2000 julkaistuja albumeja, Secret South sekä Hoarse, joista jälkimmäinen koostuu live-taltioinneista vuodelta 1998. Todella, siis todella koukuttavaa tavaraa. Tässä musiikkia, joka sopii syksyyn kuin jalka hanskaan - ellei jopa vielä paremmin!

Linkkejä:

16 horsepower - Woven hand

MySpace

Kuva: Last.fm

12 Raitaa Komeaa Folkia!

Käteisvarantoni kasvoivat eilen harvinaisen mittaviin 70 euroon, kiitos visiitin Lippupalvelussa. Niin, se surullisenkuuluisa peruuntunut Björkin konsertti toi nämä rahat jälleen käsilleni. Koska livemusiikkielämys jäi kokematta ja noin viidenkympin junamatkat tekemättä, päätin, että voin hyvillä mielin sijoittaa edes osan näistä rahoista parahin levykauppaan nimeltä 8raita.

Ostin kolme levyä. Ensimmäisenä käteen tarttui huippuarvostelut saanut Isobel Campbellin ja Mark Laneganin yhteislevy Sunday at Devil Dirt.

Tätä olen tänään eniten kuunnellut. Vaikka en duosta alkuun muutamien MySpace-tuokioiden jälkeen enemmälti innostunut, olen nyt täysin vakuuttunut levyn erinomaisuudesta. Asetelma on epätavallinen: kirkasääninen kaunis, reilu kolmekymppinen nainen, joka myös on entinen Belle & Sebastianin taustalaulaja ja sellisti sekä grunge- ja rock-yhteyksistä, muun muassa Screaming treesistä ja Gutter twinsistä tuttu matalaääninen, yli nelikymppinen mies lyövät musikaaliset päänsä yhteen ja tekevät jo toisen levyllisen synkeitä folk-balladeja (ensimmäinen julkaistiin vuonna 2006 ja se kantoi nimeä Ballad of the Broken seas). Isobel henkäilee kauniisti ja etäisesti "siellä jossain", Laneganin ääni tulee syvältä sielusta - lähimmät vertailukohdat löytynevät Johnny Cashista sekä Tom Waitsista. Lopputulos on eheä ja ihastuttavan hieno; haluan nyt jo laittaa levyn soimaan uudelleen ja uudelleen.

Toukokuussa julkaistu levy koristaa nyt levyhyllyäni enkä yhtään harmittele, että maksoin siitä täyden hinnan, vaikka en kovin usein "kalliita" levyjä ostelekaan!

Tämän uutukaisen lisäksi ostoskassiini päätyivät Nouvelle Vaguen kakkoslevy Bande À part vuodelta 2006 sekä ostoslistallakin kummitellut Iron & Winen debyytti The creek drank the cradle. Näiden pariin palailen mahdollisesti myöhemmin - jos uudet ystäväni Isobel ja Mark sen sallivat...

Kuluneen Keväät Levyt Top 3

Koska nyt on kesä (perustelut: 1. kalenteri näyttää kesäkuuta 2. olen neljän viikon kesälomalla 3. joku on varmasti nähnyt jo pääskysen), aion tehdä Last.fm:n avustuksella katsauksen siihen, mitä musaa olen kuluneena keväänä kuunnellut.

Keväinen musiikkimakuni on painottunut hyvin paljon kaikkeen kevyeen ja rentoon - syksyllä saatan taasen kaivaa järeämmät aseet esille, mutta kevään ja valon myötä en sellaista kaipaa.

Viimeisen kolmen kuukauden kuunnelluimmat levyni ovat:

1. José González: In our nature (2007)

Levy on edeltäjäänsä Veneeriä pelkistetympi sovituksiltaan, sanoitukseltaan pohdiskelevampi. Se on jonkinmoinen matka "ihmisyyden primitiiviselle puolelle". Joitain mainitakseni kappaleet käsittelevät sellaisia aiheita kuin moraali ja ihmisluonto.  Soitetuin raita levyltä on Killing for love, vaikka suosikkini kuitenkin ehkä on levyn päättävä kahdeksanminuuttinen Cycling trivialities.

2. Iron & Wine: Shepherd's dog (2007)

Varsinkin viime päivinä tunnun kuunnelleen tätä levyä tauottomasti. Tutustuin Iron & Wineen talvella (olipa muuten Sam Beam Rautoineen ja viineineen kolmas merkintäni tässä blogissa!) Our endless numbered days -levyn muodossa ja ihastuin. Hieman myöhemmin tuli ostettua tämä Shepherd's dog, johon olen aivan rakastunut. Sain ystävänikin ostamaan tämän levyn pelkällä hehkutuksellani, mutta - noh - hän ei siitä loppujen lopuksi innostunut ilmeisesti aivan yhtä paljon kuin allekirjoittanut. Henkilökohtainen suosikkini kahdentoista kappaleen joukosta on House by the sea. Kiitän vinkkauksesta tämän levyn suuntaan lukijaani Anssia, joka kommentissaan vinkkasi tämän levyn olevan mielestään viime vuoden paras levy, koko maailmassa. Taidan minäkin vielä myöhäisheränneenä yhtyä mielipiteeseen!

3. Devendra Banhart: Smokey rolls down thunder canyon (2007)

Kolmantena minuun on kuluneena keväänä iskenyt amerikkalainen kummajaisfolk Devendra Banhartin muodossa. Vasta levyn ostettuani ja sitä jonkin aikaa kuunneltuani minulle selvisi, että levyn ensimmäisessä kappaleessa, Cristobal, laulaa meksikolainen näyttelijäsuosikkini, ihana Gael García Bernal - joka ei ainakaan tee kappaleesta yhtään huonompaa. Smokey rolls down thunder canyon on hauskalla tavalla sekoitus niin monenlaista musiikkia olematta kuitenkaan sekava tai epäyhtenäinen. Puolivälistä löytyy uinumisvaihe, keskiväli sisältää meneviä jopa bilehenkisiä kappaleita ja niin edelleen. Alkuun suosikkini oli huikea Seahorse, tällä hetkellä miellyttää vanhat iskelmät mieleen tuova Shabop shalom. Tämä levy vaatii aikaa ja keskittymistä, mutta myös palkitsee.

Loppujen lopuksi näissä kolmessa albumissa on hämmentävän paljon yhteistä. Kaikki mieslaulajia, singer-songwritereita, kaikki kolme levyä ovat melko vähäeleisiä. Siihen on kai hyvä kiteyttää mennyt kevät musiikilliselta anniltaan minun kohdaltani!

Mies Ja Kitara: José González

Rakastan José Gonzálezin simppeleitä, mutta ajatuksellisia sanoituksia, akustisen kitaran tunnelmaa, tätä kaikkea! Miehen musiikki on vaan niin täydellistä kuunneltavaa: illalla yksin kotona, kuulokkeilla, uppoutuen, sängyllä pötkötellen, hyvistä kaiuttimista.. 

2003 julkaistulta Veneer-levyltä yksi suosikeistani on Crosses. Sanoitukset ovat jotenkin lohduttavat “eksyksissä olevalle” (huolimattakin hieman hartaasta tunnelmasta):

Don't you know that I'll be around to guide you
Through your weakest moments to leave them behind you
Returning nightmares only shadows
We'll cast some light and you'll be alright for now

Crosses all over, heavy on your shoulders
The sirens inside you waiting to step forward
Disturbing silence darkens your sight
We'll cast some light and you'll be alright for now

Crosses all over the boulevard

The streets outside your window overflooded
People staring they know you've been broken
Repeatedly reminded by the looks on their faces
Ignore them tonight and you'll be alright
We'll cast some light and you'll be alright

Ostin eilen José Gonzálezin uusimman albumin, In our naturen. Musiikillisestihan se on hyvin samanlaista kuin edellinenkin levy, mutta lisää uusia ihastuttavia sanoituksia, yksi Massive Attack -cover (Teardrop), ehkä hieman pelkistetympi tunnelma - tekee tehtävänsä, täyttää annetut odotukset. Olen täydellisen tyytyväinen.

José González on tulossa 28. huhtikuuta Kulttuuritalolle Helsinkiin soittamaan. Liput 39 euroa! Se on paljon, vaikka ottaisi huomioon senkin, että samalla rahalla näkee toisenkin kokoonpanon, lähinnä akustista folkia esittävän Death Vesselin. Nytpä pääsen muuten sanomaan, että minä olenkin Josén jo kerran nähnyt - ja sanon muuten, että varmaan kahdeksasosalla tuosta hinnasta. Olin 2004 Turun Klubilla SUE-illassa, jossa esiintyivät José, Sela sekä Lapko, jonka olin noihin aikoihin löytänyt. Lapkoa olin lähinnä mennyt katsomaan, mutta Joséstakin muistan sen tunnelman. Mies kitaransa kanssa istuu lavalla, soittaa, ottaa yleisön omakseen. Sellaisessa on jotain erityistä, tiedättekö.

Käykäähän kiinnostuneet katsastamassa myös herran nettisivut osoitteessa http://www.jose-gonzalez.com. Heti alkuunsa paukahtaa käytiin musiikkivideo, joita sivuilla on katsottavana useampiakin - myös aiemmin hehkutetusta Crosses-kipaleesta.

Kuva: www.jose-gonzalez.com / Fredrik Egerstrand