Tänään herätessäni päässäni soi jostain käsittämättömästä syystä Ismo Alangon Kriisistä kriisiin. Tuo innoitti kaivamaan muutamat vanhat Ismo-levyt esille! (Eipä niitäkään tosin ollut näissä maisemissa kahta enempää.)
Miehen musiikkia tuli kuunneltua enemmän nuoruusvuosina - joka ei omalla kohdallani kylläkään tarkoita Hassisen kone- ja Sielun veljet -vaiheita, paitsi marginaalisesti. Alangolla on monia oivaltavia sanoituksia, mikä on varmaan suurin syy siihen, että ylipäätään jossain määrin pidän kyseisestä musiikista. Suomenkielisessä musiikissa ehkä omalla kohdallani eniten häiritsee huonot/korviinpistävät/provokatiiviset/ärsyttävät sanoitukset. Omalla äidinkielellä lauletussa musiikissa tällaiset asiat ovat niin selkeitä - häiritsee, jos joku “ei toimi”.
Laskin äsken huvikseni, paljonko suomenkielistä musiikkia kirjastoissani on. Yksitoista yhtyettä, joista Egotrippi on ehkä ainoa, joka on mielestäni aivan erinomaisen ihana. Esimerkiksi tämä parin vuoden takainen Asfaltin pinta -kappale ja video! Tyttömusiikkia ehkä parhaimmillaan. Ja minulla ainakin tällainen tunnelmointivideo laukaisee hillittömän kaipauksen kesään!
Mitä mieltä sinä olet: onko suomenkielinen musiikki mistään kotoisin?
Mietin vielä, kertooko tuo nyt jostain, kun päässäni soi moinen kriisibiisi. Olenko jotenkin tavallista stressaantuneempi? Freudilaiset tulkitsevat unia, mutta kuka tulkitsee päässä soivia kappaleita? Cyanide and Happinessissa vaivan takia mentiin oikein lääkäriin. Heh!
Kuva: Magnus Scharmanoff
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti