Olavi On Hullu (Ja Ihana)

Olen ehkä rakastunut erääseen suomalaiseen muusikkopoikaan. Kuin mikäkin teinityttö! Hän on 25-vuotias, tummatukkainen, soittaa kitaraa ja kirjoittaa lauluja. Ja näyttelee. Ja hänen nimensä on liippaa hauskan läheltä Suomen yhden tunnetuimman tangolaulajan nimeä.

Hän on tietysti Olavi Uusivirta.

Voisin oikeastaan sanoa, että en tiedä, mitä tapahtui. Ensin tuli Spotify, sitten pienet valkoiset Genelecini soittivat Olavia. Ja kohta aloin jo käyttää nimeä Ihana Olavi. Eikä aikaakaan, kun puoliso kotona jo valitti, että taas tätä tyttöjen musiikkia. (Hah, taisit juuri jäädä kakkoseksi! Ei sentään pahasti, koska ainakin ylläolevassa kuvassa Olavi näyttää tyyliltään aika paljonkin samalta kuin toinen puoliskoni, miinus silmälasit.)

Asiaan. Olavi Uusivirran kolmas levy, reilu vuosi sitten ilmestynyt Minä olen hullu on yksinkertaisesti hyvä levy. Se ei ole sitä radioystävällistä kepeää ihankivaa poppia, miksikä sen ehkä voisi mieltää. Ainakaan pelkästään. Siellä ei juuri ole Raivo härän, Me ei kuolla koskaan tai Irrallaan -biisien kaltaisia hittejä, mutta loistavia kappaleita levyllä on sitäkin enemmän: Viimeinen kesä, Löysäläisen laulu, Ukonlintu ja virvaliekki... Ennen kaikkea kokonaisuus on yhtenäinen, hieno ja omaleimainen. Olavin musiikki on kuin hänen tyylinsä: molemmat ovat selkeästi muuttuneet uran varrella. Ja niin sen pitää ollakin.

Silti silmäni hiukan pyöristyivät, kun Rumban nettisivuilta luin Kai Latvalehdon arvostelua: "Sanoittajana yksikään alle kolmikymppinen suomalainen miesrokkari ei tällä hetkellä yllä Uusivirran tasolle." Hetken mietittyäni totesin, että olen kyllä samaa mieltä. (Joskin toisen hetken mietittyäni tuumasin, että eipä niitä kategoriaan sopivia tunnettuja muusikoitakaan mahdottoman paljoa ole.) Olavi on poikkeuksellisen hyvä sanoittaja, joka osaa hakea myös sellaista mennen ajan tunnelmaa biiseihinsä. Ei voi kuin nostaa hattua – harva suomenkielinen musiikki minua näin houkuttelee.

Ainoa asia mikä tässä harmittaa, on tietysti se, ettei herralla ole kesällä yhtään keikkoja. Olen taas auttamattomasti myöhässä – no, onhan Hullukin julkaistu jo yli vuosi sitten.

Ja koska blogipäivitys ei ole mitään ilman muutamaa YouTube-videota (...), loppuun vielä sitä Olavia, mihin ehkä suuri yleisö on tottunut...

...sekä sitä toista puolta, mikä levyltäkin löytyy:

En oikein osaa päättää, kummasta pidän enemmän.

Kuva: Savon Sanomat