Sunnuntai-illan Nynnyindieannos: Great Lake Swimmers

Olen tänään YouTuben ja MySpacen kautta kuunnellut kanadalaisyhtyettä Great lake swimmers. Musikantit asettuvat jota kuinkin samaan kategoriaan muun muassa Sufjan Stevensin, Bonnie ‘Prince’ Billyn ja rakastamani Iron & Winen kanssa. Ja laulaja on ulkonäöltään kuin hassu sekoitus Coldplayn Chris Martinia ja Flight of the Concordsin Bretiä!

Videoiden kauneinta antia edustaa biisi To leave it behind. Ihana kesä, ranta, surusilmäinen mies ja seepiasävyt! Olen muutenkin jo ikävöinyt kesää eikä tämä ainakaan auta siihen. Vai mitä sinä sanot?



Biiseistä tykkään enemmän singlekipaleesta Your rocky spine, jossa soittimien skaalakin on vähän monipuolisempi. (Mandoliini! Jess!) Kaiken kaikkiaan somia kappaleita, joita kuuntelee mielellään.



Löysin myös sattumalta sivun, josta voi ladata yhtyeen tarjoaman ilmaisen viisi kappaletta kattavan EP:n! Käyhän lataamassa täältä, jos kiinnostuit.

Kuva: Last.fm

Kuulumisia Lähes Haudan Takaa

Hei vaan Kuuleville Korvillenne jälleen, pitkän tauon jälkeen! Olen viettänyt hiukan hiljaiseloa. Syksy oli äkkiä ohi ja "ihan just" aloitetuista liiketalouden opinnoistakin on jo yli seitsemäsosa suoritettu. Hämmentävää tämä ajankulu!

Semi-vakaa aikomukseni on kuitenkin nyt elvyttää tätä blogia. Vaikka köyhtymiseni, tulojeni pienenemisen, myötä levyhankintani ovat hiipuneetkin vähän onnettomalle tasolle, hitot siitä! Voisiko kaltaiseni ihminen kuitenkaan olla kuuntelemattakaan musiikkia ja altistumatta sille - ei voi. Toimin sitten vaikka äänitorvena toivottavasti ainakin yhdelle ja puolelle lukijalleni; tarjoan vaihtoehtoja niille, joita ei kiinnosta Lady Gaga tai (apua mitä muuta tähän keksisi) Euroviisut.

Aivan jo aloitinkin tämän blogin uuden elämän: päivitin olevani nykyään 23-vuotias. Niin ne vuodet vierivät, mutta onneksi aina voi kuluttaa elämänsä itseään vanhempien kanssa. Niitä vanhemmaksi ei voi koskaan tulla!

Tällä erää ei kuitenkaan muuta kuin rokkerrol, rauhaa ja rakkautta ja kyllä: PALAAN ASIAAN.

Parasta Juuri Nyt: Kent!

Viikonloppuna innostuin oikein urakalla kuuntelemaan Kentiä ja juuri muuta ei täällä sen jälkeen olekaan soinut. Tillbaka till samtiden, mikä upea levy!

Ensimmäiset muistot Tillbaka till samtidenista ovat viime vuodelta, ajalta hieman ennen joulua. Olin ystäväni luona joulukortteja askartelemassa ja kuuntelimme tätä levyä. Se oli tainnut juuri niihin aikoihin ilmestyä, ystäväni oli sen käynyt ostamassa. Silloin tunnelmat levyn suhteen olivat osaltani vähän nihkeät - en oikein innostunut kuulemistani "ysärivaikutteista" levyllä, ylipäätään noista elektronisemmista lisäyksistä vanhaan Kentiin.

Joululahjaksi Sony BMG:ltä (töiden kautta) sain tämän levyn itselleni. Taisin sen talvella kuunnella pari kertaa läpi - oikeastaan mikään ei vaan houkutellut tarttumaan siihen. Keväällä ja kesällä kuitenkin levy rupesi vähän enemmän aukeamaan, kun kuuntelin sitä muutamaan otteeseen. Aloin hiljakseen tykkäillä uudemmanlaisesta, syntikoita mukaansa napanneesta Kentistä. Bändi tuli myös nähtyä heinäkuussa Ruisrockissa - oli yhtä aikaa sekä rokkaava että tanssittava setti!

Asiasta sivummalle; edellisviikolla alkoi opiskelu. Nyt alkuunsa on menossa perusopintoja - muun muassa ruotsin kertauskurssi! Kielioppiasioita ja sanoja vähän vielä tapailen (vaikka oikeasti ehkä puhunkin keskimääräistä paremmin ruotsia) ja keksin yhtenä iltana, että tutkailenpa vähän Kentin sanoituksia oppimistarkoituksessa. Nyt olen melkein jäänyt koukkuun siihen puuhaan! Kummasti se on saanut myös näkemään Kentin hieman eri vinkkelistä.

Mutta yleisesti Tillbaka till samtiden -levystä. Se taitaa olla aikamoinen mielipiteiden jakaja yhtyeen fanien keskuudessa. Sanokaa mitä sanotte, mutta minä olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä (noinkin pitkäikäisen) yhtyeen pitää kehittyä ja mennä eteenpäin. Mitä muutokseenkin tulee, kaikkia ei voi koskaan miellyttää yhtä aikaa. Olisihan Kent voinut viedä musiikkiaan vaikka hevimpäänkin suuntaan (mikä nyt tuntuu olevan kovinkin muodikasta), jolloin se todennäköisesti kiinnostaisi minua huomattavasti vähemmän.

Olen iloinen tästä uudesta kurssista, vaikka ottikin sellaiset puoli vuotta, että löysin sen hienouden. Hauskan havainnoin tein myös miettiessäni suosikkibiisejäni levyltä: Berlin, LSD, Någon?, Vy från ett luftslott, Columbus.. Kolme ensimmäistähän ovat nimenomaan näitä uudentyylisiä kappaleita! Entistä tanssittavampia, syntikoilla höystettyjä. Columbus taas on muuten vaan nätti, tykkään sen sanoista.

Oi Kent, oi Kent!

Kuinka paljon musiikin sanoitukset sinulle merkitsevät? Minkä verran aikaa ja energiaa kulutat niiden lukemiseen ja miettimiseen?

Kuluneen Kesän Levyt Top 3

Enää ei voi kiistää, etteikö jo olisi syksy. Syyskuun ensimmäisen päivän kunniaksi (viileiden ilmojen mitenkään asiaan vaikuttamatta) vedin tänään tutut punaiset lapaset käteeni, kun poljin kouluun. Syyskuun alkamisen kunniaksi tutkaisempa vielä senkin, mitä kesäkuukausina tuli kuunneltua!

1. Isobel Campbell & Mark Lanegan: Sunday at Devil Dirt

Erinomaisen hieno folk-henkinen levy, josta kirjoitin jo aiemmin. Kestää kuuntelua ja olen edelleen (tosiaan, melkein kahden kuukauden kuluttua) aivan samaa mieltä.

2. Isobel Campbell & Mark Lanegan: Ballad of the Broken Seas

Tästä levystä tuli pakkohankinta, kun Sunday at devil dirt osoittautui niin erinomaiseksi. Uudempaan verrattuna tämän levyn tunnelma on vielä pienimuotoisempi, herkempi, ehkä tietyllä tapaa suloisempi. Uudempi levy on enemmän sellaista hieman rujonkaunista. Campbell & Lanegan -yhdistelmä on yksinkertaisesti ihana ja toimii kuin piri.

3. 16 Horsepower: Secret south

Kuuntelen sitä mitä mainostan! 16 horsepoweristakin kirjoitin taannoin. Toimii niin monissa tilanteissa, siksipä tämä altsu-country-levy onkin päätynyt myös puhelimeeni.

Arvontakin on nyt arvottu. Kommenttien vähyyden vuoksi päädyin arpomaan vain yhden levyn - ja se menee Anssille! Otahan yhteyttä, niin laitan levyn postiin. 

Odotus Palkittiin Sunnuntaina

Sunnuntainen Sigur Rós -konsertti Kulttuuritalolla oli hieman erilainen elämys kuin olisin odottanut. Ensimmäisenä suu loksahti auki, kun bussista pois hypätessä näki sen jonon. Voi apua! Sitä riitti varmaan parinsadan metrin mitalta. Luulin, ettei se lyhenisi koskaan, mutta toisaalta vielä tuli paljon väkeä jonoon meidänkin jälkeemme. Parikymmentä minuuttia siinä vierähti tihkusateessa jonotellessa - yllättävän vähän kuitenkin.

Vanhentuneina ja vähemmän fanaattisina ihmisinä päädyttiin istumapaikkoihin. Paikat oli, noh, mitä nyt voi olla, kun saapuu paikalle suunnilleen koko väkijoukon puolivälissä. Toiseksi takimmaisesta rivistä, ihan reunasta, mutta ainakin sieltä näki hyvin. Ehkä tunnelma olisi ollut erilainen läheltä ihastellessa, väkijoukossa hikoillessa, mutta ei nyt tällä kertaa.

Illan soittolista Last.fm:n mukaan oli:

1. Svefn-g-Englar

2. Glósóli

3. Ný batterí

4. Fljótavík

5. Við spilum endalaust

6. Hoppípolla

7. Festival

8. Svo Hljótt

9. Heysátan

10. Inní mér syngur vitleysingur

11. Sæglópur

12. Hafsól

13. Gobbledigook

- - - - -

14. Popplagið

15. All Alright

Muutama ensimmäinen kappale, etenkin Glósóli tuntui jotenkin kaoottiselta. Siinä oli liikaa kaikkea. Mutta siitä setti eteni mielestäni parempaan suuntaan, hienoja kappaleita riitti joka lähtöön. Upealla tavalla monet kappaleista jaksoivat kantaa eteenpäin, kehittyä, yltyä lähes raivoisaan soittoon asti. Uuden levyn nimikkokipale Gobbledigook toimi livenä ihastuttavasti yleisön taputtaessa hulluna! Positiivista oli myös, ettei soitto varsinaisesti keskittynyt uuteen tuotantoon. Uuden levyn kappaleita soitettiin kuusi, loput yhdeksän biisiä suht tasaisesti muilta levyiltä. Vaikka häpeällisen vähän olen uusinta levyä ehtinyt kuunnella, täytyy sanoa, että kyllä pidän siitä jaVið spilum endalaustinkin tapaiset kappaleet toimivat livenäkin kivasti. Biisilistasta oli kuitenkin saatu sopivan vaihteleva, ehdottomasti.

Yhdessä vaiheessa keikkaa oli myös lähes tulkoon taianomainen hetki, kun oli hyvin hiljaista! Oli todella hämmentävä tilanne kesken konserttia, kun soittajat ovat hiljaa ja yleisö on aivan hiljaa. Kukaan ei taputa, ei puhu - jokainen varmaan lähes tulkoon hengitystä pidättäen odotti yhtyeen jatkavan soittamistaan. Hiljaisuus on hieno tehokeino enkä muista vastaavaa kesken konsertin aiemmin kohdanneeni!

Kuitenkin koska aiemmat Sigur Rós -"livekokemukseni" rajoittuvat tasan Heima-dvd:hen, en jotenkaan osannut ajatella yhtyettä näin rockaavana. Odotukseni olivat enemmän tasoa pientä ja kaunista, livenä bändi oli hiuksianostattava. Kuten monella taholla on todettu, yhtye lie nyt palannut enemmän juurilleen - soittamaan bändinä sen sijaan, että käyttäisi lavalla reippaalla kädellä jousi- ynnä muita soittimia sekä toisia bändejä.

Nyt olen nähnyt jo kaksi ihan huippusuosikkiani tänä kesänä livenä, ja vieläpä hyvän keikan molemmilta - ei huono saldo ollenkaan!

Kuva: 1541 / Flickr

Viimeistä Viikkoa Viedään!

Sunnuntaisella Helsinki-reissulla tuli Sigur Rósin keikan lisäksi käytyä katsomassa Tennispalatsissa alankomaalaisen valokuvaaja/ohjaaja Anton Corbijnin näyttely. Kaikki Helsingissä liikkuvat (tai jopa siellä asuvat) musiikin ystävät, kipaiskaapa ihmeessä katsomaan tuo retrospektiivi - jos tämän viikon aikana vielä kerkiätte! Itse olin lähes tulkoon mattimyöhäisten joukossa ja hyvä, kun ylipäätään tuli mentyä.

Näyttely koostuu Corbijnin neljästä keskeisestä valokuvasarjasta vuosilta 1976-2002. Omaan silmään vakuuttavin oli alkupään sarja Famouz (1975-1988), jonka työt olivat kaikki mustavalkoisia ja suuria, rakeisia kauniilla ja pehmeällä tavalla. Kuvattavina olivat muun muassa Kraftwerkin herrat, yllä oleva Miles Davis, David Bowie sekä Bono.

Toinen osa näyttelystä (Star trak -sarja) oli enemmän muotokuvamaisia ja niissä näkyi muusikoiden lisäksi myös näyttelijöitä, taiteilijoita ja elokuvaohjaajia. Kolmanteen sarjaan (33 still lives) oli saatu jo enemmän väriä, kuvat oli otettu paparazzimaisesti lavastetuissa tilanteissa. Sarjasta löytyi myös ihana Björk!

Famouzin lisäksi toinen erityisesti mieleenjäänyt oli a. somebody -sarja, joka koostui Corbijnin omakuvista - mutta ei aivan tavallisista sellaisista! Kuvissa mies on ehostanut itsensä malliensa näköisiksi, ihailemikseen muusikoiksi: Bob Marleyksi, Jeff Buckleyksi, Sid Viciousiksi, Jimi Hendrixiksi.. Varsin hauska idea! Kyseisestä sarjasta seuralaisia nauratti kovin esimerkiksi teos a. mercury:

Anton Corbijn -retrospektiivi Tennispalatsissa 31.8.2008 asti, liput 7 €.

Kuvat: Anton Corbijn

Puolivuotissynttärit!

Kuvitelkaa, että tämä kynttilä on puolikas:

Puoli vuotta ja 62 kirjoitusta on kulunut siitä, kun tämän blogin helmikuussa perustin! Sen kunniaksi olenkin päättänyt järjestää pienen arvonnan. Arvontaan osallistut kommentoimalla ensi viikon sunnuntaihin (31.8.) klo 23.59 mennessä tätä tai jotain tämän jälkeen julkaistua merkintää. Jos et ole Blogspotin käyttäjä, keksi itsellesi nimimerkki. Mainitsemalla arvonnasta omassa blogissasi, tuplaat mahdollisuutesi voittaa (muistathan mainita tästä kommenttisi yhteydessä). Palkintoja on kaksi: omatekoinen cd musiikista, josta täällä olen kirjoittanut sekä yllätys-cd, joka siis ei ole poltettu vaan alkuperäinen.

Vähän talvea, kevät ja kesä tämän parissa ovat vierähtäneet mukavasti ja ilmeisesti minulla on säännöllisiä lukijoitakin. Kiitos teille kaikille, ilman kommentteja mielenkiinto blogailuun kyllä laskisi!

ROKKERROL!

Perjantai-iltaan kuin hanska jalkaan sopiva hulvaton rockabilly-biisi Stray catsilta, joka muuten ensi viikolla keikkailee Suomessa! Ei kuulu varsinaisiin suosikkeihini muuten kuin punaviinin huuruisina perjantai-iltoina! Tanssimme äsken ja tuli hiki!

Laulavat näyttelijät / näyttelevät laulajat

Scarlett Johansson, Julie Delpy, Juliette Lewis, Hilary Duff ja niin edelleen - näitä enemmän tai vähemmän vakavastiotettavia laulavia näyttelijöitä tai näytteleviä laulajia tähtitaivaalla riittää. Vaan taisipa hankintalistalleni juuri päätyä ranskalaisen Charlotte Gainsbourgin levy!

Katsoimme äsken ystävien kanssa elokuvan Science of sleep, jota Gainsbourg tähdittää yhdessä Gael García Bernalin kanssa. Elokuva oli surrealistinen, taiteellinen, hämärä, sadunomainen - mutta ihan viihdyttävä ja miellyttävä. Ehkä sitä ymmärtää paremmin, kun sen on nähnyt muutaman kerran. (Osaan silti kuvitella, miten veljeni todennäköisesti vihaisi tätä elokuvaa. Hän ei pidä mistään "epätavallisesta"; jopa Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme oli täyttä kuraa ja aivan naurettava - ne ihmisethän melkein lentääkin siinä! No toisaalta, en minäkään kyseisestä elokuvasta erityisesti pitänyt.) Science of sleepin lisäksi 37-vuotias Gainsbourg on nähty muun muassa elokuvissa I'm not there (joka pitäisikin muuten katsoa) ja 21 grammaa,.

Elokuvasta kuitenkin tuli mieleen eräs tuttu, joka taannoin puhui Charlotte Gainsbourgin musiikista. Pitipä itsekin päästä tutustumaan tuon sympaattisen, naapurintyttömäisen ranskattaren tuotoksiin ja biisejähän onneksi MySpacesta löytyi jälleen kolmin kappalein. Musiikki selvästi kulkee Gainsbourgin perheessä: vaatimattomasti neidin molemmat vanhemmat ovat myös näyttelijöitä ja laulajia eivätkä siihen vielä lopu suvun yhteydet musiikki- ja elokuvamaailmaan.

Gainsbourgin debyytti Charlotte for Ever ilmestyi jo vuonna 1986 ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin julkaistiin toinen levy, joka kantoi nimeä 5:55. MySpacessa on kuultavana kappaleet 5:55, Tel que tu es sekä The song that we sing. Omaa sydäntä eniten lämmittää ranskaksi laulettu Tel que tu es - minulle tulee siitä mieleen Yann Tiersenin ja Shannon Wrightin yhteistuotanto. Kaunista, pienimuotoista, herkkää, soljuvaa naistulkintaa. Voisin jopa sanoa rakastettavaa.

Mietin, mitä tuttua 5:55-kappaleessa on, kunnes keksin: olen joka päivä tällä viikolla herännyt tuolla kellonlyömällä. Käykää sen kunniaksi katsomassa kappaleen tyylikäs, mustavalkoinen video YouTubessa. Suoraan videota en saa tänne, mutta klikkaa tästä katsoaksesi videon.

Kuvat: MTV3 Viihde, Last.fm

Siirtymä stereoista television puolelle

Parasta tv-antia viime syksynä tarjoili ehdottomasti jäätävän verinen psykopaattisarja Dexter. Nimiroolissa nähtävä Michael C. Hall kuului jo ennen tätä suosikkeihini Mullan alla -sarjan tuotantokausien jälkeen - nyt olen entistä vakuuttuneempi herran loistavuudesta ja lahjoista.

Dexter Morgan on miellyttävä ja charmikas veriroisketutkija Miamin poliisissa - ja pakkomielteinen sarjamurhaaja, joka on ottanut oikeuden omiin käsiinsä. Hirveitä asioita lapsuudessaan kokenut Dexter on tarkka ja huolellinen murhaaja, joka tappaa rikollisia, jotka ovat jääneet rankaisematta. Sarja käsittelee hyvää ja pahaa, eräänlaisia antisankareita, saa miettimään oikeaa ja väärää, jopa tuntemaan sympatiaa murhaajaa kohtaan.

Dexter on huikea sarja: se on jännittävä, viihdyttävä, ennalta-arvaamaton, herättää keskustelua, jakaa mielipiteitä. Toivottavasti toinen kausi on yhtä hyvä kuin ensimmäinen oli! (Jos et ole ensimmäistä kautta katsonut, se ei boksinakaan maksa enää kuin parikymppiä. Suosittelen.)

Ja syy, miksi Dexter on tänään aiheena: 22.00 alkaa sarjan toinen tuotantokausi Nelosella! Sitä odotellessa.

Kuva: Nelonen