Jostain syystä olen viime aikoina hirmuisesti kiinnittänyt huomiota lyriikoihin – ja itse asiassa myös lukenut runoutta, kotimaista Eeva Kilpeä. Tuntuu, että tällä hetkellä kuin haen jotain sanoituksista; keskityn, koitan päästä jyvälle jostain merkittävästä.
Suureen suosiooni ovat taannoin tiensä löytäneet niin Metric kuin aiemmin mainittu Olavi Uusivirta ja The Nationalkin. Metric on hyväntuulista ja helppoa, mutta ihan älyttömän hyvin tehtyä indiepoppia/-rockia. Rytmiryhmän uusin levy Fantasies ansaitsee vähintäänkin kaksi peukkua! Mutta ei siitä tällä erää sen enempää, sillä varsinaisesti tulin hehkuttamaan The Nationalin hienoutta. (Taas tapani mukaan aika paljon muista jäljessä. That's me.)
Olen aiemminkin huomannut, että parhaat yhtyeet vaativat usein kypsyttelynsä; sen kasvun, että pääsee johonkin kiinni, oivaltamisen. Interpolin virstanpylvääseen, Anticsiin, pääsin sisälle vasta monen monituisen kuuntelukerran jälkeen. Mutta sitten se iski ja lujaa. Samoin kävin tämän The Nationalin kanssa. Kävinhän toki yhtyettä Ruisrockissakin viime kesänä katsomassa – ihme sinänsä, sillä yleensä minulla on taipumus missata kaikki, mistä myöhemmin alan diggailla. (Jon Spencer blues explosion, Muse, Nine, The Hives.. You name it.) Minä vain en osaa katsoa livenä yhtyeitä, joiden biisejä en tunne. Vaikka The Nationalin Ruisrock-keikka oli kyllä hyvä, sen verran minäkin tajusin! En kuitenkaan innostunut niin paljon, että olisin kotona asti jaksanut näitä kuunnella.
Pari viikkoa sitten kuitenkin muistin taas The Nationalin olemassaolon ja ajattelin testata kokonaisia levyllisiä. Olen pyöritellyt enimmäkseen Boxeria sekä Alligatoria – molemmat on tosi kovaa kamaa. Fake empire, Squalor Victoria, Secret meeting ja etenkin tämä Slow show kuuluvat suosikkeihini.
for twenty-nine years before I saw you.."
Ehkä olen tulossa vanhaksi, kun tällainen setämusiikki vetoaa jo syvimpiin tunteisiini. Mielenmaisemani tästä musiikista: pimeä yö, ulkona ehkä sateinen ilma, istun ikkunalaudalla vähän alavireisellä mielellä, katselen ulos. Kuinka liikuttavaa.
Kuva: Last.fm
5 kommenttia:
Ihanaa, että säkin oot lämmennyt vihdoin The Nationalille :)
Ostin joskus päälle vuosi sitten sen Boxerin ja itse tykästyin siihen heti ja se on niitä harvoja levyjä, jotka oikeasti kestävät kuunteluakin kauan! Alligator ei ole mulle samalla tavalla auennut, ei se vaan yhtä hyvä ole, vaikka ei huono olekaan. A skin, a night on myös huippu, suosittelen! DVD tulee messissä.
Oletko muuten kuunnellut WILCOa? En muista ootko kertonut siitä täällä. Ajattelin, että voisit tykätä siitäkin päätellen muusta musiikkimaustasi :) Katselin menneenä viikonloppuna pitkän dokkarin liittyen levyynsä Yankee Foxtrot Hotel. Se oli niin haloota herättävä levy levy-yhtiöiden mielestä ja muutenkin sen aikana lähti yksi tyyppikin bändistä. Päädyin totta kai kuuntelemaan sitten sitä levyä ja sehän on kerrassaan loistava! Wilcon muukin tuotanto kuten Sky blue sky on herkkua.
- Jenna
Olen kuunnellut noita Spotifyn kautta, mutta tuota A skin, a nightia sieltä ei sitten löydykään. Meinasin taannoin ostaa noita ihan levyinä, mutta en löytänyt siedettävään hintaan :l
Ei ole Wilco tuttu. Täytyy kuunnella tässä tuossa! Kiitos vinkistä :)
A skin, a night löytyy kyllä mutta nimellä The Virginia Ep :)
Wilcokin pamahtaa Helsinkiin elokuussa! Kamppailen sen kanssa, että Ankkarockiin The Nationalia vai Wilcoa, jolla on oma konserttinsa juhlaviikoilla. Sitten on tietenkin se Flow (perjantai kiinnostaa). Ruississa ois myös Calexico. Tänä vuonna on rasittavan hajanaisesti noita kiinnostavia bändejä.
Niin totta joka sana! Omalla kohdallani tärkeimmät ja parhaat levyt/yhtyeet ovat myös juuri niitä, joiden musiikki on auennut hiljakseen. Olen huomannut että tapanani on hurahdella hiljalleen biisi kerrallaan johonkin levyyn, ja kokonaisuuden kanssa saattaakin kestää kauan.
The National on täydellinen esimerkki: olin aivan välinpitämätön bändiä kohtaan pitkään, vaikka veljet hehkuttivat ja soittivat Boxeria jatkuvasti. Lopulta satunnaisen kuuntelun kautta sitten itsekin olin täydellisen myyty. Ja onneksi minäkin tajusin hakeutua ruisrockin keikalle, vaikken silloin vielä ollut bändin hienoutta täysin tajunnut :)
Ja Slow Show on todella hieno biisi, omilla listoillani ihan heittämällä voittotaisteluissa kaikkien aikojen upeimman kappaleen paikasta.
Jep, Nationalin Boxer sytytti heti ilmestyttyään ja tekee sen edelleenkin. Itse odottelen kovasti Wilcon näkemistä parin viikon päästä!
Tiketti löytyy myös Flow'n perjantaille :)
Calexico pitää tsekata, jos vaikka kiinnostuisi..
Lähetä kommentti