keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Björk Saapuu Konsertoimaan Helsinkiin Heinäkuussa!

Meinasin juuri tulla tänne kirjoittamaan Björkistä - ja sitten Helsingin sanomia lukiessani sain lisää syytä kirjoitttaa samasta aiheesta! Päivän paras uutinen on tässä:



Ja päivän huonoin uutinen on tässä: liput maksavat 70 €/kpl. Esityksen luvataan kuitenkin olevan ainutlaatuinen. "Luvassa on visuaalisesti upea konsertti, joka on osa tänään julkistettua Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoa", Tiketti uutisoi sivuillaan. En epäile konsertin näyttävyyttä tai hienoutta, mutta kun koko konsertti matkoineen kustantaa noin 110 euroa, rahankäytön järkevyyttä rupeaa pakostakin miettimään.

Silti minusta tuntuu, että sinne on vaan pakko päästä. Eri asia tietysti, miten helposti liput tällaiselle laiskalle jonottajalle liikenevät. Mainittakoon vielä, että lipunmyynti alkaa ensi maanantaina 21.4. klo 9.00 Tiketissä ja Lippupalvelussa.



Mutta tosiaan: Björkistä olin juuri tulossa muutenkin kirjoittamaan. Mieltäni on jo pitempään vaivannut 2004 julkaistu levy Medúlla. En varmaan ole likimainkaan ainoa, jonka mielestä kyseinen levy on Björkin vaikeimmin avautuva, erikoisin. Olen kuitenkin päättänyt ottaa albumin viimeistään nyt tehokuunteluun. Kunnianhimoinen tavoitteeni on ymmärtää levyä ja jopa oppia pitämään siitä. Ongelmana vaan on levyn vaikeus. Vaikea löytää tarttumapintaa. Ensimmäisinä mieleeni ovat jääneet kappaleet Where is the line sekä avausraita Pleasure is all mine, joista etenkin ensimmäisenä mainitusta nyttemmin jo pidän.

Sananen vielä itse levystä. Medúlla on tehty pitkälti a cappella - ilman soitinsäestystä, ihmisäänillä. Ja mikäs siinä: Björkillä on kaunis, monipuolinen ja taipuisa ääni. Björkin itsensä lisäksi äänialaansa esittelevät inuiitti-kurkkulaulaja Tanya Tagaz Gillis, lontoolaiset sekä islantilaiset kuorot, Faith No Moresta ennen tunnettu Mike Patton, Robert Wyatt sekä ihmis-beatboxit kuten japanilainen Dokata, brittiläinen Shlomo sekä The Rootsin Rahzel. Kun ihmisäänistä poiketaan, käytetään lähinnä koneita musiikin tekemiseen.

Björkin studioalbumit (soolona):

Debut (1993)
Post (1995)
Homogenic (1997)
Vespertine (2001)
Medúlla (2004)
Volta (2007)

1 kommentti:

Solja kirjoitti...

Mä en käynyt ihan vielä ostamassa lippua, pitää odottaa että kesän koordinaatit selviää lopullisesti jne. Toivon mukaan ne 10 000 lippua ei ihan pian lopu, jotta pääsen mukaan karkeloihin. Pakkohan sinne ois päästä! :)